Venäläisten turistien määrä romahti Mikkelissä kymmenistä tuhansista kuuteen sataan – nyt turisteja houkutellaan Euroopasta

Venäläisiä turisteja on parhaimmillaan ollut Mikkelissä 67 000 tuhatta vuodessa, kun viime vuonna heitä oli 600. Sekä Mikkelissä, että Savonlinnassa suunnataan markkinointia nyt enemmän Keski-Eurooppaan.

Venäjän ja Ukrainan välisen tilanteen kiristyminen vaikuttanee myös Etelä-Savon matkailuun.

Koronapandemian aikana on jo nähty kuinka venäläisten matkailijoiden määrä on selvästi pudonnut. Visit Mikkelin matkailujohtaja Maisa Häkkisen mukaan vuonna 2013 venäläisiä turisteja kävi Mikkelin alueella noin 67 000 tuhatta. Viime vuonna määrä oli ainoastaan 600.

Kesällä kotimainen matkailu on korvannut venäläisten jättämää vajetta, mutta talvella on hiljaista.

– Kyllähän tällä on iso vaikutus varsinkin meidän alueen ympärivuotisuuteen. Talvi on yleensä mukavasti täyttynyt venäläisistä matkailijoista, mutta nyt he ovat jääneet pois, sanoo Häkkinen.

Savonlinnassakin venäläisten turistien poissaolo näkyy. Savonlinnan Seudun Matkailun toimitusjohtaja Jaana Komin mukaan rekisteröidyistä yöpymisistä venäläisiä on noin 13 prosenttia. Koko matkailusta venäläisten osuus on noin 25 prosenttia. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton.

– Meillä on siitä hyvä tilanne, että kotimaiset matkailijat ovat käytännössä kokonaan korvanneet venäläiset matkailijat.

Sekä Mikkelissä, että Savonlinnassa etsitään nyt uusia markkinoita, joista uusia turisteja voisi houkutella.

– Nyt suunnataan katseet vahvasti Euroopan markkinoille: Italiaan, Ranskaan ja Saksaan. Myös ruotsalaiset ovat potentiaalinen ryhmä, Häkkinen sanoo.

– Keski-Eurooppa on meille se tärkein kohdealue ja etenkin saksankielinen Eurooppa, Komi toteaa.

Lähde:yle