Venäjä on aloittanut hyökkäyksen Ukrainassa torstaiaamuna.
Ukraina vakuuttaa puolustautuvansa. Maa on julistanut sotatilan lain.
– Se tarkoittaa sitä, että valtion kaikki voimavarat ovat käytettävissä puolustautumisen hyväksi ja yhteiskunnasta mikä tahansa löytyvä keino voidaan valjastaa johdon käyttöön niin, että Ukraina voi puolustaa itsenäisyyttään, Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidonlaitoksen johtaja eversti Petteri Kajanmaa kertoo Ylen Aamun erikoislähetyksessä.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoo, että Venäjä iskee niin kovaa kuin voi. Venäjä on aloittanut Ukrainan demilitarisoinnin eli aseistariisumisen.
– Pehmitetään puolustussotaa käyvää Ukrainaa, tuhotaan sen keskeisiä kohteita ja nuoria ikäluokkia, jotka asemasotaa ovat käyneet. Venäjän käynnistämä hyökkäys pyrkii tavoitteisiin, jotka Putin toi yöllä esille. Se kohdistuu Ukrainaan, mutta painostaa koko Eurooppaa.
Aaltola toteaa, että hyökkäyssodan selkeä hyökkääjä on Venäjä.
– Ukrainalla on oikeus puolustukseen ja sen auttaminen on tällä hetkellä tärkeää. Voiman pitää kohdata vastavoima Ukrainassa. Se on äärettömän tärkeää sen estämiseksi, että konflikti leviää.
Aaltola kuvailee Eurooppaa tällä hetkellä maailman tulenarimmaksi alueeksi. Hän kuvailee, että Ukraina on joutunut ylivertaisuusnäytelmän kohteeksi.
– Venäjän tarkoituksena on käyttää hullun miehen strategiaa eli omalla arvaamattomuudellaan tuottaa tunnetta, että emme voi muuta kuin antaa periksi. Venäjä etenisi pala palalta sen jälkeen. Nyt kannattaa olla hyvin tarkkana myös Helsingissä. Me emme ole kovin kaukana Kiovasta, hän sanoo.
Venäjä on sotilaallisesti ylivoimainen
Eversti Petteri Kajanmaan mukaan Ukrainan mahdollisuudet puolustaa maataan eivät ole kovin korkeat.
– He pystyvät kyllä aiheuttamaan tilanteen, että täysimittainen sota on pitkä ja verinen. He kykenevät puolustautumaan alueellisesti hyvinkin pitkään pienillä sotilasosastoilla, mutta käytännössä Venäjän sotilasoperaatio tarkoittaa sitä, että Ukrainan joukot ovat sitoutuneet koko Ukrainan alueella taisteluun eivätkä kykene muodostamaan oman puolustuksen painopistettä, hän sanoo.
Venäjä on täysin ylivoimainen ilma-aseissa ja kauaskantoisissa asejärjestelmissä, joilla se pystyy tuhoamaan puolustajan tärkeimmät kohteet, Kajanmaa kertoo.
– Tämä on Ukrainalle erittäin vaarallinen tilanne. Tällä hetkellä tärkein tehtävä Ukrainalle on suojata omia joukkoja ja valmistautua syvän puolustuksen saamiseen. Sillä kulutetaan vastustajaa ja tehdään mahdollinen voitto mahdollisimman kalliiksi.
Hän toteaa, että sota on “peto, joka lähtee elämään omaa elämäänsä”.
– Olemme nyt ylittäneet sen vaiheen. Mikä tahansa toimi voi kääntää sodan kulkua. Joku teho, yhden aluksen upottaminen tai hävittäjän alasampuminen voi muuttaa tilannetta kentällä parempaan tai huonompaan.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan mukaan iso kuva viittaa siihen, että Venäjä on valmistautunut tähän jo pitkään.
– Nyt näemme suurvaltakunnianpalauttamisnäytelmän Ukrainassa, millä Venäjä hakee suurvaltastatusta. Tietenkin voi olla, kun ensimmäiset taistelukosketukset alkavat, asiat eivät mene pelikirjan mukaan.
Aaltola toteaa, että Venäjälle asetettavien sanktioiden on oltava massiivisia.
– Pitää miettiä myös EU:n ja Naton piirissä, miten saataisiin pidäkettä nostettua. Tässä tulee esille paljon kohtalon kysymyksiä, joita Suomessa on mietitty pitkään. Nyt pitää toimia ripeästi. Voiman pitää kohtata vastavoima ja riittävä pelote pitää saada aikaan, jotta näytelmä ei tästä eskaloituisi.
Tilannekuva laajenee tunti tunnilta
Myös vanhempi tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista ja tutkijakollegiuimin johtaja Tuomas Forsberg Helsingin yliopistosta arvioivat tilannetta Ylen erikoislähetyksessä torstaina.
– Putinin perusteet hyökkäykselle ovat harhaisia. Ukraina ei ole uhannut Venäjää. Voi ajatella, että Venäjällä on pitkän ajan sisällä kehittynyt mielikuva siitä, että Ukraina voi tulla uhaksi, mutta kyllä tämän operaation tarkoituksesta varmaan historioitsijat tulevat kiistelemään, että onko se ollut yritys pystyttää uudelleen valtapiiri, vai onko ajateltu puolustuksellisesti. Lopputulos on kuitenkin sama, Forsberg sanoo.
Venäjä yrittää sotilaallisilla keinoilla saavuttaa ne tavoitteet, joita se ei sotilaallisella painostuksella vielä saanut, Pesu toteaa.
– Venäjä on kasannut painetta yli vuoden ajan. Nyt he ovat valmiita käyttämään aktiivista sotilaallista voimaa. Emme tiedä vielä, mikä niiden intensiteetti on tai minkälainen operaatio kyseessä on. Nämä selkenevät tunti tunnilta, hän kertoo.
Useat tahot ovat julkisesti tuominneet hyökkäyksen.
– Se on moraalisignalointia tässä vaiheessa, totta kai tällaiset asiat pitää sanoa välittömästi. On itsestään selvää kuitenkin, että ne eivät tässä vaiheessa pysäytä Venäjän sotilastoimia, Forsberg sanoo.
Putin aikoo kostaa pettäjilleen, tutkijat arvioivat
Tutkija Matti Pesu toteaa, että länsi ei olle onnistunut pysäyttämään Venäjää ja luomaan sille riittäviä pidäkkeitä.
– On selvää, että kun EU-johtajat kokoontuvat, tulevat uudet sanktiot pöydälle. Mutta sitä, miten voidaan estää Venäjän kasvavaa aggressiota, en tiedä. En olisi siinä hirveän luottavainen. Jos Venäjä on tälle polulle lähtenyt, niin he kulkevat tämän polun loppuun, hän sanoo.
Myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut, että Venäjän toimiin vastataan.
– Ennen kaikkea ne ovat taloudellisia sanktioita. Maksuliikenteen pysäyttämisiä, taloudellisen yhteistyön lopettamista niin pitkälle kuin mahdollista, Forsberg arvioi.
– Varmaan tulee myös teknologiavientiä korkevia rajoitteita, joilla pyritään vaikeuttamaan Venäjän asevoimien toimintaa. Yhdysvallat on luvannut rauhoittaa liittolaisiaan, varmistaa Nato-maiden turvallisuuden. On mielenkiintoista nähdä, millainen luvattu turvallisuusapu on, Pesu jatkaa.
Putin on omien sanojensa mukaan valmis ennennäkemättömiin kostotoimiin, jos tilanteeseen puututaan.
– Putinin mielenkarttaa on tulkittu niin, että olennaisena elementtinä on, jos hänet petetään, hän kostaa. Mutta miten ja koska, se on toinen arvioitava asia, Forsberg sanoo.
Pesu painottaa, että sodassa kyseessä ovat Venäjän ydinintressit.
– Tällaisissa tilanteissa Venäjä on signaloinut, että tosi on kyseessä, hän sanoo.
Lähde : yle