Ebookers-matkatoimiston tuoreen matkailututkimuksen mukaan suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä seuraavaan matkaansa vähintään yhtä paljon rahaa kuin mitä ennen pandemiaa.
Yleisin matkabudjetti on noin 500-1000 euroa. Naiset suunnittelevat käyttävänsä seuraavaan matkaansa hieman vähemmän rahaa kuin miehet. Puolet yli 55-vuotiaista suunnitteli 1000-2000 euron matkaa.
Lähes joka kymmenes suomalainen ikäluokasta riippumatta oli valmis käyttämään seuraavaan matkaansa yli 3000 euroa.
Viidesosa kyselyyn vastanneista ei osannut arvioida seuraavan matkansa budjettia.
Suomalaiset ovat valmiita panostamaan matkallaan erityisesti hyvään ruokaan ja juomaan ja näiden jälkeen prioriteettilistalla on tasokas majoitus. Alle 44-vuotiaat toivovat matkalta aktiviteetteja ja tekemistä, ja joka toinen 18-44 -vuotias kertoo matkalla käyttävänsä rahaa erilaisiin aktivitetteihin ja pääsylippuihin. Samoin tässä ikäryhmässä ollaan iäkkäämpiä matkailijoita valmiimpia käyttämään rahaa shoppailuun.
”Pitkään kestäneiden rajoitusten jälkeen on hienoa huomata suomalaisten matkailuinnon säilyneen. Suomalaisten matkabudjetti ei koronan myötä ole pienentynyt, ja osa budjetoi matkailuun jopa aiempaa enemmän”, kertoo ebookersin Markkinointipäällikkö Leif Neuvonen tiedotteessa.
Matkailututkimus tehtiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 21.-27.12. välisenä aikana.Siihen vastasi 1000 suomalaista ja vastaajajoukko kiintiöitiin väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
lähde: KL