Ravintolat ja yökerhot saavat taas pitää ovensa auki, sillä niiden anniskelua, aukioloa, asiakasmäärää ja istumapaikkoja säätelevät koronarajoitukset poistuvat tästä päivästä lähtien.
Pandemiasta muistuttavat vielä voimassa olevat hygieniavelvoitteet. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että ravintolan täytyy huolehtia, että asiakkaalla on mahdollisuus puhdistaa kätensä, tungosta ei saisi syntyä ja siivousta tehostetaan.
Lähes kaksi vuotta kestänyt pandemia on kurittanut alaa: pelkästään majoitus- ja ravintola-alan liikevaihdosta on vuosien 2020–21 aikana kadonnut 3,6 miljardia euroa vuoteen 2019 verrattuna, sanoo edunvalvontajärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi. Koko matkailu- ja ravintola-alan liikevaihdon menetys on hänen mukaan vielä huomattavasti suurempi, mutta siitä ei ole tarkempaa tietoa.
Monella aiemmin hyvinkin voitollisella yrityksellä on nyt velkaa, ja maksamatta on veroja ja vuokria, Lappi sanoo.
– Tämän vuoden kuluessa, kun rajoitukset ovat toivottavasti lopullisesti ohi, nähdään, miten pandemia on yrityksiin vaikuttanut, kun velkojat ja luotonantajat alkavat periä rästissä olevia maksuja.
Valtion tukea alan yritykset ovat saaneet vuosien 2020–21 aikana yhteensä 650 miljoonaa euroa. Se on huomattavasti vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa, Lappi sanoo.
Myös työntekijät kovilla
Paitsi yritykset, myös osa työntekijöistä on velkaantunut pitkien lomautusten takia , sanoo palvelualan työntekijöitä edustavan Pamin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen.
Alalta on lähtenyt Lapin mukaan viisinumeroinen luku työntekijöitä. Jossain vaiheessa arvio oli 20 000, Rönni-Sällinen sanoo. Kovimmilla ovat olleet yökerhot ja iltaravintolat.
– Siellä on paljon nuoria työntekijöitä, jotka ovat vaihtaneet toiselle alalle tai jatkaneet opintoja.
Työvoimapula on niin vakava, että se hidastaa yritysten toipumista ja kasvua, Lappi arvioi.
Siitä huolimatta ravintolat ja yökerhot pyrkivät avaamaan ovensa hänen mukaansa nyt normaalisti. Osa yökerhoista avautui jo viime yönä, kun kuukausi vaihtui maaliskuuksi.
Pakotteet uusi isku pandemian jälkeen
Iloa rajoitusten poistumisesta synkentävät Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sitä seuranneet pakotteet.
Ne vievät niin venäläiset kuin kiinalaiset ja japanilaiset asiakkaat, kun Finnair joutui perumaan Aasian-lentojaan, Lappi arvioi.
Se on matkailu- ja ravintola-alalle erittäin iso isku ja hidastaa alan toipumista pandemiasta, hän sanoo. Ulkomaalaisista yöpyjistä venäläiset olivat ennen pandemiaa suurin ryhmä.
Staycation tuli jäädäkseen
Pohjois-Suomessa talvikausi on ollut hyvä, ja siellä on käynyt sekä kotimaisia että ulkomaisia turisteja. Pääkaupunkiseudulla hotellit ovat sen sijaan kärsineet rankkoja tappioita, Timo Lappi sanoo.
Valopilkku on pandemian aikana suosiotaan nostanut staycation eli hotellimatkailu kotikaupungissa.
– Uskon sen lisääntyvän jo ilmastonmuutoksenkin torjuntaan liittyvistä syistä, Lappi sanoo.
Myös ravintolaruuan tilaaminen kotiin jäänee hänen mukaansa pysyväksi ilmiöksi.
Lähettipalvelu vie kuitenkin liian suuren osan aterian hinnasta, jopa 30 prosenttia, joten se ei ole ravintolalle kannattavaa toimintaa, Lappi sanoo.
Lähde:yle