Sodan vaikutus näkyy jo Pohjois-Suomessa: Matkailijaryhmiä perunut tulonsa, Natoon kuulumaton Venäjän rajanaapuri ei tunnu turvalliselta

Jos matkailija ei ole valmis ottamaan riskiä viikon vierailun takia, miten Suomeen saadaan houkuteltua ulkomaisia investointeja, kysyy Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Vartiainen. Venäjän sodan vaikutukset näkyvät jo Pohjois-Suomessa. Matkailijaryhmät Euroopasta ja Atlantin takaa pelkäävät tulla Suomeen. “Matkailuyritykset ovat kertoneet meille, että isoja ryhmiä on perunut tulonsa päivien varoitusajalla, vaikka eivät enää saa rahojaan matkasta takaisin”, kirjoitti Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Vartiainen Twitter-päivityksessään keskiviikkona. Syyksi perumisiin on kerrottu, että Natoon kuulumaton Venäjän rajanaapuri Suomi ei tunnu turvalliselta maalta. “Peruminen kertoo pelosta, on se aiheellista tai ei”, Vartiainen kertoo torstaina MT:lle.
Vartiaisen mukaan kyse on yksittäisistä matkailijaryhmistä. Sodan aiheuttama pelko on matkailuyrityksille eri luokan ongelma kuin koronapandemia, joka veti koko liiketoiminnan alas. “Kulunut talvisesonki oli matkailuyrityksille tosi hyvä, taseita saatiin parempaan kuntoon. Yritykset eivät enää ole yhtä haavoittuvaisessa tilassa kuin aikaisemmin”, Vartiainen kertoo. Venäjän uhka on pilvi horisontissa. “Koskaan aikaisemmin se ei ole ollut pohdinnan arvoinen asia matkailijalle, tämä on uusi ilmiö.” “Peruutukset vievät pikkaisen keväälle suunnitellusta bisneksestä.”
Vartiaisen mukaan olisi tärkeää viestiä, että Suomi on edelleen turvallinen maa matkailijalle. Jos matkailija ei ole valmis ottamaan riskiä viikon vierailun takia, miten Suomeen saadaan houkuteltua ulkomaisia investointeja, hän kysyy. “Tästä voi muodostua meille iso ja pitkäkestoinen ongelma. Olemme vedenjakajalla”, Vartiainen kirjoitti Twitterissä. “On mahdoton ennakoida, miten pitkään sota ja Venäjän uhka kestää”, Vartiainen sanoo MT:lle. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan viikko sitten. “Tilanne pistää pohtimaan ja kenties lykkäämään investointipäätöksiä ainakin jonkin aikaa.” Lähde MT