Kolmen iloisen miehen joukko on kokoontunut Pyhän maailmancupin avausosakilpailun jälkeen juttelemaan englanniksi. Kanadalaisen Alex Massien nauru raikaa tunturissa, kun hän muistelee, miten kolmikon polut yhtyivät.
– Matti (Suur-Hamari) lähetti minulle viestin Facebookissa. Yllätyin mahdollisuudesta päästä treenaamaan heidän kanssaan, koska hän oli se, joka piti voittaa. Ehkä ainoa tapa voittaa hänet on treenata hänen kanssaan.
Kanadalaislaskija tarttui saman tien tilaisuuteen. Hän ei epäröinyt hetkeäkään myöskään kuukautta myöhemmin, kun jo edesmennyt valmentaja Mikko Wendelin kysyi, voisivatko myös australialaislaskijat liittyä joukkueeseen.
Vaikka päätökset syntyivät nopeasti, ei Massie ole katunut.
– En vaihtaisi tätä mihinkään.
– Niinhän se meni. Mikko valmensi minua ja Bibian Menteliä ennen Pyeongchangin kisoja. Bibian lopetti kisaamisen Korean jälkeen ja olin käytännössä joukkueeni ainoa jäsen. Mikko ehdotti, että keräisimme hieman porukkaa kasaan ja Alex ja Ben (Tudhope) nousivat esiin ja tietenkin pari muuta australialaislaskijaa, mutta he ovat jo lopettaneet uransa. Korean jälkeen olemme treenanneet yhdessä, Matti Suur-Hamari muistelee.
Arvokisamitalistit puskevat toisiaan yhä paremmiksi
Suur-Hamari on joukon menestynein laskija. Hän on voittanut urallaan niin maailmanmestaruuksia, paralympiakultaa kuin X-Gamesit. Hän on myös ryhmän vanhin, mikä näkyy välillä myös ryhmän toiminnassa.
– Nämä nuorukaiset puskevat minua eteenpäin jokaisessa treenissä – niin henkisesti kuin fyysisesti, enimmäkseen kuitenkin henkisesti. Minulle tekee hyvää, että minulla on treenikavereita, jotka pakottavat kaltaistani vanhaa urheilijaa kehittymään.
Massien mukaan Suur-Hamarilla on oma, erittäin tärkeä roolinsa joukkueessa – ei vain esikuvana, vaan myös johtajana.
– Sellaisina päivinä, kun itse olen vähän levoton tai vain vetelehdin starttipaikalla, etsin Mattia, joka joukkueen kapteenina luo koko ryhmälle oikean tunnelman. Hän on meidän veteraanikapteenimme ja siksi hän aina voittaa isot kisat.
Suur-Hamari naurahtaa ja muistuttaa, että päivän kilpailussa hän menetti menestysmahdollisuutensa kaatumiseen jo ensimmäisillä kierroksilla. Toki silloin ei laskettu arvokisamitaleista – kuukautta myöhemmin, tammikuussa, suomalainen laski maailmanmestariksi ja puolustaa Pekingissä maaliskuussa paralympiavoittoa.
Kilpailu huipulla on kuitenkin kiristynyt. Laskijoita on aiempaa enemmän ja taitotaso on noussut. Suur-Hamari on päässyt seuraamaan läheltä, miten kenties pahimmat uhkaajat ovat kehittyneet vuosien varrella.
– Nyt he voittavat minut lähes kaikissa treeneissä. Se on myös lajin sokeri ja suola: kilpailu kovenee, eikä koskaan tiedä, kuka minäkin päivänä voittaa, kun portit aukeavat.
Ryhmän kolmas jäsen on jo 14-vuotiaana ensimmäisissä paralympialaisissaan Sotshissa laskenut australialainen Ben Tudhope. Hän on Massien tavoin saavuttanut jo useita MM-mitaleita, mutta isoissa kisoissa usein juuri suomalainen joukkuekaveri on vienyt ne kirkkaimmat mitalit.
– Ben on nuoruuden ruumiillistuma. Hän on aina kirittämässä lisäkierroksille ja puskemassa kaikkia eteenpäin, Massie kuvailee Tudhopea.
Kolmikko on laskenut maailman huipulla jo pitkään. Lyöttäytyminen yhteen on nostanut kaikkein tasoa ja samalla vienyt myös paralumilautailua eteenpäin.
– Joukkueemme on ehdottomasti paras, jossa olen ollut mukana. Nostamme toisiamme jatkuvastu uudelle tasolle. Haluamme toistemme kehittyvän. Jokainen päivä on meille mahdollisuus kehittyä ja laskea lujaa. Oma kehitykseni ja näiden muidenkin kehitys on kasvanut 1 000 prosenttia jo sillä, että olemme viettäneet aikaa yhdessä, Tudhope hehkuttaa joukkuettaan.
– Tämä on uskomaton ympäristö ja me todella ruokimme toisiamme. Meillä on mukavaa radalla myös kisoissa. Bonuksena tässä on se, että heidän kanssaan kisatessa tietää, että radalla käydään tiukkaa, mutta rehtiä kamppailua. Siksikin odotan aina seuraavia kisoja, hän jatkaa.
Paljon enemmän kuin treeniryhmä
Suur-Hamari huomaa välillä, että ikäeroa nuoriin treeni- ja kilpakumppaneihin on kymmenen vuotta. Hän kuitenkin viihtyy ryhmässä ja uskoo, että juuri heidän erilaisuutensa on rikkaus.
– Siitä tulee hassu joukkuehenki. Kerromme huonoja vitsejä ja sen sellaista. Mutta ehkä tuon joukkueeseen työmoraalia. Kun menemme harjoituksiin, työskentelemme siellä todella. Meillä on yhteisiä tavoitteita, joita kohti ponnistelemme yhdessä.
– Yhdessä me toimimme todella hyvin ja ryhmä tekee pitkistä reissuista helppoja. Kärsin ennen paljon koti-ikävästä ja näiden tyyppien kanssa voin olla tien päällä vaikka kolme kuukautta ja minulle tulee matkaikävä, kun menen kotiin, Alex Massie naurahtaa.
– Tiedämme laskevamme toisiamme vastaan kisoissa, mutta kokonaisuutena tämä on vain hauskanpitoa niin rinteessä kuin sen ulkopuolella. Teemme toisistamme onnellisia, Ben Tudhope tiivistää.
Ryhmä on kokenut yhdessä menestyksen lisäksi menetyksiä. Ryhmän koonnut valmentaja Mikko Wendelin menehtyi juuri ennen kauden 2019–20 alkua. Yhteiset kokemukset niin ilossa kuin surussa ovat hitsanneet ryhmästä tiiviin.
– Tämä meidän pieni yksisarvisten ryhmämme on niin paljon muutakin kuin vain lumilautailujoukkue, se on kuin toinen perhe. He auttavat minua, kun minulla on vaikeaa ja olemme yhdessä aina kun se on tärkeää ja keskitymme, kun on sen aika. En vaihtaisi heitä mistään hinnasta, Massie sanoo hieman liikuttuneena.
Hän sanoo, että kisa- ja treenimatkoilla hän herää hymyillen, koska tietää edessä olevan jälleen uuden päivän yhdessä parhaiden ystäviensä kanssa.
– Rakastan heitä kuin veljiä. Meillä on niin mukavaa yhdessä, etten halua mennä kotiin, vaan olla vain näiden tyyppien kanssa – se on mahtavaa, hän toteaa.
Eikä muu ryhmä väitä vastaan.
– Me olemme perhettä. Se, mitä me tuomme koko lumilautailuyhteisöllä, on uskomatonta. Ajamme toisiamme eteenpäin. Muut ovat myös kateellisia meille, kun he näkevät, miten hauskaa meillä veljeksillä aina on, Tudhope sanoo.
– Tietenkin tuloksetkin ovat meille tärkeitä, mutta ne eivät ole pääasia. Tärkeintä on mennä lumilautailemaan, pitää hauskaa ja tehdä hyvää työtä. Näköjään se tuottaa myös hyviä tuloksia, Suur-Hamari toteaa.
Ben Tudhope täydentää vielä Suur-Hamarin ajatuksen.
– Tuemme toisiamme sataprosenttisesti. Jos en itse ole kolmen kärjessä, seuraavaksi parasta on se, että muut meistä ovat. Tavoitteemme on, että kisapäivän päätteeksi olemme kaikki kolme palkinnoilla. Emme siis hurraa vain itsellemme, vaan toivomme parasta myös muille – se myös tekee meistä parempia.
