Lapin talvimatkailu nousi jo koronaa edeltäneelle tasolle – ainoastaan aasialaiset matkailijat ovat puuttuneet

Lapin matkailussa elettiin korona-aikana kituvuosia, mutta viime syksynä tapahtui selvä käänne. Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on kivunnut takaisin koronaa edeltävälle tasolle – tosin ei vielä kaikkialla Lapissa.

Maaliskuu on Lapin neljänneksi vilkkain matkailukuukausi. Suomalaisten hiihtolomaviikoilla rinteissä on riittänyt vilinää, mutta myös Lappiin ulkomailta suuntautunut kysyntä on ollut kuluneena talvena kovaa

Koronapandemian kevät 2020 oli musta Lapin matkailulle, sillä ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset Lapissa putosivat alle viiteen prosenttiin koronaa edeltävästä ajasta.

Maaliskuussa 2019, ennen korona-aikaa, Lapissa kirjattiin 219 000 ulkomaalaisen matkailijan yöpymistä. Jo tänä keväänä ollaan pääsemässä takaisin samoihin lukuihin.

– Näyttää, että päästään maaliskuussa lähelle lukuja, jossa oltiin ennen koronaa. Tämä talvi on osoittanut, että Lapilla on ulkomailla kysyntää, toteaa Lapin Matkailuelinkeinon liiton toiminnanjohtaja Nina Forsell.

Chartereita saapuu ulkomailta Lappiin vielä maaliskuun viimeisenä viikonloppunakin. Maaliskuu on Lapin neljänneksi vilkkain kuukausi matkailukuukausi.

Levin majoitusmyynti kasvoi ennätyslukemiin

Tilannekuva on samanlainen Lapland Hotels -ketjulla, joka ennusti jo aiemmin kaikkien aikojen majoitusmyyntiä. Myös Visit Levin toimitusjohtaja Satu Pesonen vahvistaa matkustajamäärien paluun koronaa edeltävään aikaan. Visit Levin majoitusmyynti on kasvanut ennätyslukemiin.

– Olemme viitenä kuukautena tehneet lomahuoneistojen majoitusmyynnissä ennätykset, Pesonen sanoo.

Rovaniemelläkin joulukuun matkailijamäärät hipoivat ennätyksiä, ja myös helmi–maaliskuun luvut kipuavat korkealle. Alueen matkailussa on palattu niin ikään koronaa edeltäneeseen aikaan.

– Yleisesti ottaen Rovaniemen talvimatkailukausi on mennyt hyvin. Kausi saatiin hyvään vauhtiin marraskuussa 2021 uusilla lentoyhteyksillä ja pandemian puristuksessa olleella kysynnällä, kertoo Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen.

Britit Guy, Samie ja Alexander Barker viettivät joulupäivää Rovaniemellä, joulupukin pajakylässä. Kuva: Antti Mikkola

Yritysmyynti ei vielä elpynyt

Satu Pesosen laskelmien mukaan talvi on ollut Levillä erittäin hyvä, mutta matkailijoiden kokonaismäärissä ei ylletä kaikkien aikojen parhaaseen tulokseen, vaikka majoitusmyynnissä ennätyksiä lyödäänkin. Yksi syy on yritysten muuttunut toiminta. Varsinkin maaliskuussa yritykset ovat aiemmin tuoneet ulkomaisia ja kotimaisia asiakkaitaan runsain joukoin Lapin keväthangille – tänä keväänä on toisin.

– Eron huomaa perinteisissä yritysryhmissä. Niissä todennäköisesti matkustuskiellot ovat edelleen päällä tai niistä ei ole vielä luovuttu, toteaa Visit Levin toimitusjohtaja Pesonen yritysmyynnin hiipumisesta.

Kaikki matkailuyritykset eivät ole päässeet nauttimaan talven matkailijavirrasta. Eniten ovat kärsineet alueet, joilla aasialaisten matkailijoiden osuus on ollut merkittävä. Koronapandemia on rajoittanut aasialaisten matkailua ulkomaille.

– Alueelliset erot ovat suuria. Esimerkiksi Meri-Lapissa Kemin seutu on kärsinyt, ja siellä nähdään suurimpia pudotuksia ulkomaalaisten matkailijoiden määrissä, toteaa Lapin Matkailuelinkeinon liiton toiminnanjohtaja Nina Forsell.

Rovaniemellä tammikuu pelästytti matkailuyrittäjät, kun Aasian matkailu hiipui.

– Tammikuussa kaupan tiedettiin laskevan aasialaisten matkailijoiden (Kiina, Singapore, Japani) puuttuessa ja israelislaisten matkailijoiden siirtyessä helmikuulle. Siinä kysyntä selvästi niiasi, kertoo Visit Rovaniemen Kärkkäinen.

Ensi talvea varjostaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan

Matkailualalla myydään ensi talvea kiivaasti ja kauppa käy, toistaiseksi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan uhkaa myös Lapin matkailualaa, mutta toistaiseksi ei ole esiintynyt merkkejä matkailijoiden paniikkireaktioista. Matkailuelinkeinon liiton toiminnanjohtaja Nina Forsell myöntää, että tulevaisuutta on vaikea arvioida.

– Olen kuullut yrityksistä joistakin peruutuksista tälle keväälle. Jonkin verran on epävarmuutta ilmassa. Kaikki riippuu jatkossa Euroopan turvallisuus- ja taloustilanteesta.

Tulevan arvioiminen on tällä hetkellä haastavaa, myöntää Lapin matkailuelinkeinon liiton toiminnanjohtaja Nina Forsell. Kuva: Maija-Liisa Juntti / Yle

Lapland Hotels -ketjusta todetaan, että toistaiseksi Ukrainan sodalla ei ole ollut merkittävää vaikutusta majoitusvarauksiin.

Rovaniemen alueella ensi talvi näyttää varausten suhteen erittäin myönteiseltä Visit Rovaniemen Sanna Kärkkäisen mukaan. Sota ei ole aiheuttanut paniikkia matkailumarkkinoilla, eivätkä matkanjärjestäjät ole muuttaneet suunnitelmiaan esimerkiksi ensi kesän suhteen.

– Tulevan talven kauppa on käynyt ennätystahtia, ja kysyntä on kovaa Euroopassa Ranskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Espanjassa ja Italiassa. Euroopan ulkopuolelta kysyntää on muun muassa USA:sta, Kärkkäinen kertoo. Lähde Yle