Vuoden lähiruokateko -palkinnon on voittanut Hakamaan Lammastila Petäjävedeltä. Tilan yrittäjät Maija Suutarinen ja Samppa Suutarinen tekevät palkintoperusteiden mukaan näkyväksi lähiruoan merkitystä sekä puhtaiden, eettisesti kestävällä tavalla tuotettujen raaka-aineiden käyttöä. Palkinto luovutettiin tänään avautuneilla Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingissä.
Hakamaan Lammastilan toiminta on viime vuosina laajentunut liha- ja villatuotannosta omaan ravintolaan, elämysmatkailuun, marjan- ja hedelmäntuotantoon sekä verkon kautta tarjottavaviksi virtuaalisiksi tuotteiksi.
Palkinnon myöntäjät toteavat, että Hakamaan tilalla tuotetaan elintarvikkeita ja muita tuotteita pienellä peltopinta-alalla, ekologisesti ja kestävästi. Tilan eläimet laiduntavat luonnonlaitumilla ja ylläpitävät samalla luonnon monimuotoisuutta.
Perusteluissa mainitaan myös eläinten hyvinvonnin seuraaminen ja se, että tilalla ehkäistään hävikkiä kaikissa tuotannon ja toiminnan vaiheissa.
– Hakamaan Lammastila vie lähiroan ilosanomaa eteenpäin kerrassaan herkullisesti. Hyödynnetyiksi tulevat sekä oman tilan tuotteet että lähialueiden muiden tuottajien antimet. Yrittäjäpari jakaa apuaan ja osaamistaan anteliaasti myös muille yrittäjille, valintaa perustelee raadin puheenjohtaja, erityisasiantuntija Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä.
– Tämä palkinto tuntuu erityisen hyvältä, sillä pienenä toimijana olemme yleensä väliinputoajina. Emme ole varteenotettava maatila, koska pinta-alaa on niin vähän ja tuotantomäärät pieniä, mutta koska meillä on alkutuotantoa, emme ole tavanomainen yrityskään, sanoo yrittäjä Maija Suutarinen Hakamaan Lammastilalta.
Palkinnon vasstaanottanut Suutarinen toteaa, että jokainen tuotettu kilo ruokaa on tärkeä maailmassa, jossa elämme. Esimerkiksi hävikin vähentäminen koko ruokaketjussa on hänen mukaansa yhteinen tavoite, johon kaikkien tulee osallistua.
– Jokainenn suupala on jonkun kasvattama, jonkun keräämä ja jonkun valmistama. Ja jokainen hukkaan heitetty suupala hukkaa työtä ja luonnonvaroja. Olemme halunneet olla osa tätä ratkaisua ja kiitollisina palkinnosta jatkamme tätä työtä, sanoo Suutarinen. Lähde ; yle