Tampereelta pääsee kohta suorana Osloon ja Kööpenhaminaan: Air Baltic ja SAS yhteistyöhön

Air Balticin toimitusjohtaja Martin Gauss sanoo, että suorat lennot alkavat nyt toukokuussa.

Koronavirus hiljensi lentokentät, mutta keväällä alkaa monet uudet lennot . Arkistokuva Tampere-Pirkkalasta. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Lentoyhtiöt Air Baltic ja SAS ovat lisänneet yhteistyötään. Lentoyhtiöt aloittavat yhteistyön suorissa lennoissa Tampereelta Osloon ja Kööpenhaminaan.

Yhtiöt kertoivat asiasta maanantaina.

Air Balticin toimitusjohtaja Martin Gauss sanoo, että suorat lennot alkavat nyt toukokuussa.

Air Baltic kertoi viime joulukuussa, että Tampereesta tulee Air Balticin tukikohta ja ensimmäinen kotikenttä Baltian maiden ulkopuolella

Samalla julkistettiin, että Tampereelta pääsee Riian lisäksi jatkossa Osloon, Kööpenhaminaan, Frankfurtiin, Müncheniin, Malagaan ja Rodokselle. Näistä suuri osa on tärkeitä kauttakulkukenttiä.

Nyt selvisi, että Oslon ja Kööpenhaminan lennot ovat yhteistyössä SAS:in kanssa. lähde;yle