Lisääntynyt pyöräilyharrastus ei riitä korvaamaan vähentynyttä arkipyöräilyä.
Pyöräkaupan huippuvuodet eivät näy pyörällä liikkumisen lisääntymisenä.
“Etätyöt, etäkoulu, tapahtumien ja harrastusten sulut ovat vähentäneet pyörällä tehtäviä matkoja. Seitsemästä isosta kaupungista kerätty data paljastaa, että arkipyöräilyyn määrä suorastaan romahti”, sanoo Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen tiedotteessa.
Pyöräliiton yhteenveto perustuu kaupunkien automaattisiin pyöräliikennelaskureihin. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun pyöräliikenteen laskuridataa on kerätty valtakunnallisesti yhteen. Aineistossa on mukaan yhteensä 48 laskentapistettä Helsingistä, Tampereelta, Oulusta, Jyväskylästä, Lahdesta, Porista ja Vaasasta.
“Laskentapisteet sijaitsevat yleensä kaupunkien tärkeimmillä työ- ja asiointiliikenteen reiteillä. Ulkoilureiteillä laskentapisteitä on vähemmän eivätkä virkistyspyöräilyn muutokset välttämättä näy laskuridatassa”, Koistinen selventää.
“Kansanterveyden ja liikenteen päästövähennysten näkökulmasta ongelma on, ettei lisääntynyt pyöräilyharrastus, kuten maastopyöräily ja pyörämatkailu, riitä korvaamaan vähentynyttä arkipyöräilyn suoritetta. Pyörälenkillä käydään tyypillisesti kerran tai kaksi viikossa, töihin mennään viidesti viikossa.”
Valtioneuvosto on sitoutunut lisäämään pyörällä ja kävellen tehtäviä matkoja 30 prosentilla vuosien 2016-2030 välillä.
Pyöräliitto toivookin valtiolta ja kaupungeilta toimenpiteitä, jotta pyöräliikenteen suosio saadaan nopeasti kasvuun.
“Nopea, tehokas ja edullinen tapa olisi keskustojen katujen muuttaminen piha- ja pyöräkaduiksi ja autoliikenteen läpiajon rauhoittaminen. Näin on toimittu muun muassa Jyväskylässä”, Koistinen kertoo.
Koistisen mukaan myös taloyhtiöiden pyöräpysäköinnin laatua ja turvallisuutta pitää parantaa sähköpyörien yleistyessä.
“Potentiaalia autosta pyörään ja sähköpyörään vaihtamiseen on. Suomalaisten automatkoista 42 % on alle 5 kilometrin pituisia ja 62 % alle 10 kilometriä. Iso osa näistä matkoista voidaan tehdä polkupyörällä tai sähköpyörällä, erityisesti kun liikenneympäristö siihen kannustaa.”Lähde:TT