
S-ryhmän ylimääräiset sopimusneuvottelut tavarantoimittajien eli elintarviketeollisuuden kanssa olivat eilen tiistaina loppusuoralla.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtajan Sampo Päällysahon mukaan odotettavissa on, että elintarviketeollisuuteen ja edelleen alkutuotantoon välittyvät satojen miljoonien eurojen hinnankorotukset.
”Kyseessä ovat sopimukset, joita kauppa on tehnyt lihateollisuuden, kalankasvattajien ja meijerien kanssa. Myös kananmunapakkaamot ja leipomot on tunnistettu tilanteeltaan hyvin samankaltaisiksi. Sopimuskausi alkaa toukokuussa ja jatkuu alkusyksyyn”, Päällysaho kertoo.
”Olemme osaltamme nähneet oikeutetuksi sen, että hintaneuvottelut nyt avattiin uudestaan. Tavarantoimittajat ovat korjanneet meille aiemmin tekemiään myyntitarjouksia, siis hankintahintoja, ja niiden pohjalta on käyty uudet hintaneuvottelut kevät- ja kesäjaksoja koskien. Viimeisiä rivejä lukuun ottamatta hintaneuvottelut ovat nyt valmiit”, Päällysaho summaa.
Hänen mukaansa kaupan toiveena on, että tuottajahinnat nousevat.
”Solmimme sopimukset elintarviketeollisuuden kanssa, emmekä me kauppana pysty suoraan vaikuttamaan tuottajahintoihin. Mutta viestimme elintarviketeollisuuden suuntaan on ollut, että hintamuutosten pitäisi nyt välittyä tuottajille mahdollisimman nopeasti ja kokonaisvaltaisesti”, Päällysaho painottaa.
”Voisin ounastella, että osa meidän tavarantoimittajista on jo omassa arvoketjussaan ennakoinut asiaa, ja maksaa parempaa tuottajahintaa jatkossa.”
S-ryhmä päätti avata hintaneuvottelut kesken sopimuskauden Ukrainan sodan takia.
Neuvotteluja on käyty sellaisten tavarantoimittajien kanssa, joihin sodasta johtuvat akuutit hintapaineet kohdistuvat suoraan. Normaalisti hintaneuvottelut käydään valikoimajaksoittain, eikä hintakeskusteluita niiden ulkopuolella käydä.
”Nyt oli selvää, ettei tämä riitä. Kustannuspaineet ovat niin suuria, että hintamuutosten pitää välittyä tuottajille mahdollisimman nopeasti”, Päällysaho toteaa.
Monet ruokaketjun kustannukset ovat nousseet merkittävästi vuoden takaisesta.
”Hinnat ovat suuresti nousseet koskien muun muassa lannoitteita, viljaa ja maakaasua. Erityisen paljon hinnannousu tuntuu alkutuotannossa”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja sanoo.
Pellervon taloustutkimus PTT julkisti maaliskuussa ennusteen, jonka mukaan ruuan hinta voi nousta Suomessa ennätyksellisen nopeasti tänä vuonna.
PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennusteen mukaan ruuan hinta nousisi tänä vuonna Suomessa 11 prosenttia. Ruuan hinnannousun odotetaan kiihtyvän jo kevään aikana yleistä inflaatiota suuremmaksi.
Kuluttajahintojen korotusten tarkkaa ajankohtaa on PTT:n mukaan hankala arvioida, koska siinä voi olla eroja kaupparyhmien ja tuotteiden välillä. Painetta hinnankorotuksiin on kaikissa elintarvikkeissa, mutta korotusten vauhdissa on isoja eroja sekä tuoreryhmien välillä että niiden sisällä, PTT:ssä arvioidaan.
S-ryhmän Päällysaho ei lähde spekuloimaan, paljonko elintarvikkeet kallistuvat kauppojen hyllyllä.
”Vähittäishinta, eli tuotteen hinta kaupan hyllyllä, määräytyy kunkin vähittäiskaupan toimijan omien kriteereiden ja asiakaskunnan mukaan. Meille on tärkeää kuluttajaosuuskuntana, että ruuan ostoskori säilyy tällaisessakin muutoksessa sellaisena, että jokaisella säilyy mahdollisuus syödä päivittäin hyvin.” Lähde:Mt