Fennovoima purki sopimuksen Rosatomin kanssa, työ Hanhikiven ydinvoimalan rakentamiseksi päättyy

Yhtiö ilmoittaa syiksi merkittävät viivästykset ja Rosatomin kyvyttömyyden ydinvoimalahankkeessa.
Sota Ukrainassa on Fennovoiman mukaan pahentanut hankkeen riskejä. Kuva Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeen rakennusalueesta. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Fennovoima on purkanut Rosatomin kanssa solmitun laitostoimitussopimuksen, yhtiö tiedottaa.

Syiksi Fennovoima kertoo merkittävät viivästykset ja Rosatomin kyvyttömyyden Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeessa.

Myös sota Ukrainassa on Fennovoiman mukaan pahentanut hankkeen riskejä.

Fennovoima-hankkeen useat suomalaiset omistajat, muun muassa Vantaa ja Turku ovat pyrkineet eroon hankkeesta jo pitkään.

Rakennustyöt ovat kuitenkin jatkuneet, koska Fennovoiman suomalaisten ja venäläisten omistajien keskinäinen osakkuussopimus on estänyt hankkeesta irrottautumisen.

Suomalaisomistajien kannalta yhteistyön jatkaminen venäläisen Rosatomin kanssa kävi entistä kiusallisemmaksi sen jälkeen, kun yhtiö otti hallintaansa Venäjän Ukrainassa valloittaman Zaporižžjan ydinvoimalan.

Kaikesta huolimatta rakennustyöt ydinvoimalatyömaalla Pyhäjoella jatkuivat.

Alueella on rakennettu RAOS Projectin mukaan satojen työntekijöiden voimin muun muassa tulevan ydinreaktorin kaivannon louhintaa, kaapelointia sekä merihydrauliikan infrastruktuurin kehittämistyötä.Lähde:yle