Kuhmossa Vartiuksen rajanylityspaikan aukioloaikaa muutettiin liikenteen vähäisyyden takia

Rajanylityspaikka on avoinna maantieliikenteelle kello 8–19 kesäkuun loppuun saakka. Muina kellonaikoina rajanylityspaikka on suljettu sekä raskaalta liikenteeltä että henkilöautoilta.

Vartiuksen rajanylityspaikan aukioloajan muutos on voimassa 30. kesäkuuta saakka. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle

Vartius-Lyttän rajanylityspaikan aukioloa rajoitetaan Kuhmossa liikenteen vähäisyyden takia.

Kainuun rajavartioston mukaan kansainvälinen rajanylityspaikka on avoinna maantieliikenteelle kello 8–19 kesäkuun loppuun saakka. Muina kellonaikoina rajanylityspaikka on suljettu sekä raskaalta liikenteeltä että henkilöautoilta.

Rajanylityspaikan aukioloajan muutoksesta on sovittu Kainuun ja Kalevalan rajavaltuutettujen välillä.Lähde:yle