Juuka havittelee uutta kansallispuistoa Pohjois-Karjalaan – paikka vain 40 kilometrin päässä Kolin kansallismaisemasta

Tällä hetkellä Suomessa on 41 kansallispuistoa. Juuassa sijaitseva Tahkovaara on jo nykyisellään osin suojeltu, minkä vuoksi potentiaalia luontomatkailuun nähdään.

Ilmakuvaa Juuan luonnosta. Kuvituskuva. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

Juuan kunta havittelee uuden kansallispuiston perustamista Pohjois-Karjalaan. Mahdollinen kansallispuisto sijaitsisi Tahkovaaran alueella kunnan keskiosassa.

Tahkovaara on metsäinen vaara-alue noin kymmenen kilometrin päässä Juuan kirkonkylältä. Alueessa nähdään potentiaalia luontomatkailuun, sillä se on jo nykyisellään osin suojeltu.

Luontomatkailuun kaavailtu alue on laajuudeltaan hieman yli 3000 hehtaaria. Alueen maat omistaa valtio, Juuan kunta ja Tornator.

– Kunnan ja Tornatorin maat on saatu sovittua tähän mukaan hyvässä hengessä. Hankkeelle on laaja tuki myös päättäjien ja virkamiesten keskuudessa, Juuan kunnan elinkeinosuunnittelija Antti Asikainen kertoo.

Tahkovaaran kehittämiseen haetaan nyt tukea Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta. Juuan kunnan tavoitteena on 36 000 euron rahoitus hankkeelle, jossa selvitetään, mitä kansallispuiston perustaminen vaatisi. Toissijaisena tavoitteena on Tahkovaaran kehittäminen retkeilyalueeksi.

– Kokonaisuudessaan puhutaan varmasti kahden-kolmen vuoden prosessista, Asikainen uskoo.

Tällä hetkellä Suomessa on 41 kansallispuistoa. Lähimpänä Juukaa niistä sijaitsee kansallismaisemastaan tuttu Koli, joka on yksi maamme vilkkaimmista luontokohteista.Lähde : yle