Liiton mukaan on tärkeä varmistaa, että sähkön siirtohintoihin luvatut alennukset todella toteutuvat.
Sähköyhtiöiden sähkönsiirron perusmaksuissa on jopa 35 euron ero kuukaudessa, selviää Omakotiliiton tilaamassa ja Kiinteistötiedon tekemästä selvityksestä.
Halvimmillaan perusmaksuista selviää muutamalla lantilla kuukaudessa, kalleimmillaan hinnat hipovat 40 euroa.
Liitto on ilmoittanut aloittavansa säännöllisen sähkön hinnan seurannan varmistaakseen, että sähkön siirtohintoihin viime vuonna luvatut alennukset toteutuvat.
Tutkimuksessa seurataan yleissiirron perusmaksua, kilowattituntihintaa sekä tehomaksua. Vertailulla Omakotiliitto sanoo haluavansa tehdä hintatietoja läpinäkyvämmiksi myös siirtohintojen osalta.
Kymmenien eurojen eroja kuukaudessa
Kalleimmat siirron perusmaksut ovat seuraavilla yhtiöillä: Järvi-Suomen Energia (37,56 €/kk), Kajave (37,30 €/kk), Kuoreveden Sähkö (35,99 €/kk), Savon Voima Verkko (34,92 €/kk) ja Parikkalan Valo (34 €/kk).
Halvin perusmaksu on Nykarleby Kraftverkillä (2,54 €/kk). Alle viiden euron perusmaksu löytyy lisäksi Jeppo Kraft Andelslagilta (3,39 €/kk), Tampereen Sähköverkolta (3,98 €/kk), Keravan Energialta (4,50 €/kk) ja Haukipuhtaan Sähköosuuskunnalta (4,81 €/kk).
Kallein sähkönsiirron energiamaksu eli kilowattituntihinta on Enontekiön Sähköllä , 5,90 senttiä. Edullisin hinta 1,75 senttiä, löytyy Turku-Energialta.
Kulutustottumukset ja asumistyyppi ratkaisevat sen, muodostuuko suurempi osa sähkölaskusta perusmaksusta vai kilowattituntihinnasta.
Kuluttajille luvattu hintahelpotuksia
Vuonna 2021 tehdyn sähkömarkkinalain uudistuksen yhteydessä kerrottiin, että sähkönkäyttäjille on luvassa tulevina vuosina 350 miljoonan euron edestä helpotuksia sähkön siirtohinnan maksuihin.
Omakotiliitto ilmoittaa olevansa huolissaan, etteivät mahdolliset valvontamallin muutokset johda todellisiin hinnan alennuksiin sähkönmaksajille eivätkä sähkömarkkinalain uudistuksessa luvatut säästöt kuluttajille toteudu.
Omakotiliitto teki viime vuonna kansalaisaloitteen, joka sisälsi tarkempia vaatimuksia sähkönsiirtoyhtiöiden voittojen valvontaan ja määrittelyyn kuin mitä sähkömarkkinalakiin lopulta sisällytettiin. Liitto vaati Suomeen laskentamallia, jossa yhtiöiden voitot lasketaan todellisten lukujen mukaan. Lähde Te