EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilla matkustajilla pitää edelleen olla tavanomaiset matkustusasiakirjat, eli passi ja tarvittaessa viisumi.
Koronapandemiaan liittyvät maahantulon rajoitukset Suomen ulkorajoilla päättyvät 30. kesäkuuta.
Tämä tarkoittaa, että rajatarkastuksissa palataan koronapandemiaa edeltävään aikaan. Suomeen saapuvilta kolmansien maiden matkustajilta ei enää edellytetä rokotustestitodistuksia eikä rajanylityspaikoilla tehdä koronatestejä.
EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilla matkustajilla pitää edelleen olla tavanomaiset matkustusasiakirjat, eli passi ja tarvittaessa viisumi.
Rajoitusten poistumisen odotetaan lisäävän liikennettä kolmansista maista. Esimerkiksi itärajalla liikenne voi kasvaa. Liikennemääriin vaikuttavat muun muassa venäläisten halu matkustaa ja voimassa olevien viisumien määrä.
Venäjän asettamat rajaliikenteen rajoitukset 30. kesäkuuta jälkeen eivät ole vielä tiedossa.Lähde: Yle