Suomalaiset perinteisesti suuntaavat vesille juhannuksena. Polttoaineen noussut hinta voi saada pohtimaan, miten ajaa mahdollisimman taloudellisesti vesillä. Veneilijä voi vaikuttaa siihen, millä vauhdilla polttoainetta kuluu.

Kysyimme Yamarinin markkinointipäällikkö Johan Finnbergiltä, miten ajaa taloudellisesti vesillä.

Veneen puhdistus sisältä ja pohjasta

Polttoainekustannuksissa voi yksikertaisimmillaan säästää tekemällä säännöllisen siivouksen veneessä. Ylimääräisen kuorman kuljettaminen veneessä nostaa polttoaineen kulutusta venereissuilla. Esimerkiksi kalastusvälineet kannattaa jättää reissulta, jos aikomuksena ei ole lähteä kalastamaan.

Mukaan tarvittavat tavarat kannattaa lastata tasaisesti ja mieluiten keskelle venettä. Tällöin vene myös ui tasaisesti, eikä sitä tarvitse säätämällä suoristaa.

Myös veneen pohjan puhdistaminen tärkeää.

”Monet ovat varmasti laskemassa tai hiljattain laskeneet veneen vesille. Vesillelaskun yhteydessä on kuitenkin syytä katsoa, onko veneen pohjassa likaa tai kasvustoa. Tämä lisää ajaessa kitkaa, jolloin kuljettaja joutuu käyttämään enemmän kaasua päästäkseen haluttuun matkanopeuteen”, Finnberg sanoo.

Ajotapa ratkaisee

Kuljettajan ajotapa vaikuttaa polttoaineen kulutukseen huomattavasti enemmän kuin autossa. Taloudellinen ajotapa vaihtelee veneen runkomallin mukaan. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kaasu pohjassa ajaminen on harvoin taloudellista.

”Ensin kannattaa lisätä reilusti kaasua, jotta vene pääsee niin sanottuun liukuun ja sen jälkeen vähentää kaasua kunnes saavutetaan sopiva matkavauhti. Tällöin vene on matkavauhdissa”, Finnberg ohjeistaa.

Veneissä liukukynnyksen lähestyessä polttoaineenkulutus kasvaa melko jyrkästi. Liukukynnyksellä vene kyntää, ja suurin osa veneen pohjasta on vielä vettä vasten. Veneen noustessa liukuun veden vastus vähenee vähentäen samalla polttoaineen kulutusta.

Trimmaa polttoainekulut pienemmiksi

Sopivan taloudellisen nopeuden löydyttyä on syytä ottaa huomioon myös moottorin ja veneen perälaudan kulma. Trimmaamalla eli moottorin ja perälaudan kulmaa muuttamalla tulisi saada keulaa ylemmäs ja veneen vesilinjaa lyhyemmäksi.

Vene saadaan liikkumaan taloudellisesti, kun sen märkäpinta-ala on pieni. Hyvänä nyrkkisääntönä tässäkin on se, että noin kaksi kolmasosaa veneen pohjasta tulisi osua veteen. Tällöin vene ei kynnä eli vesilinja on sopivan lyhyt.

Trimmiä tulisi nostaa vähitellen, kun vene on saatu liukuun. Samalla voi vähentää kaasua. Lopulta moottorin ääni alkaa muuttua ja nopeus kasvaa. Potkuri alkaa lyödä tyhjää, jos trimmin yläraja ylittyy. Tällöin moottorin ääni kovenee ja nopeus hidastuu.

”Kokeilemalla oppii hahmottamaan, mikä on itselle sopiva trimmikulma matkavauhdissa. Kuljettajan kannattaa seurata veneen nopeutta, kierroslukumittaria ja kulutusmittaria”, Finnberg sanoo.

Kuljettajan on hyvä osata säätää trimmiä olosuhteiden mukaisiksi. Koko perheen pakkautuessa kyytiin juhannusajelulle tulisi moottorin ja perälaudan kulmaa muuttaa kuormaa vastaavaksi.

Trimmiä on hyvä säätää myös aallokon mukaan. Vasta-aallokossa kuljettajan kannattaa laskea keulaa alaspäin, jolloin matkanteko pehmenee. Myötäaallokossa ja erittäin korkeassa vasta-aallokossa kuljettajan tulisi nostaa keulaa ylöspäin, jottei keula sukeltaisi. Lähde: Te