Eteläsavolaiset hotellit ennakoivat kiireistä kesää – asiakkaat varaavat huoneita tänäkin vuonna viime tingassa

Eteläsavolaisista hotelleista kerrotaan, että tänäkin kesänä suuri määrä asiakkaita varaa hotellihuoneen viime hetkellä. Kesästä ennustetaan hyvää tai erittäin hyvää.

Osuuskauppa Suur-Savosta kerrotaan, että heillä hotellivarauksissa ollaan koronaa edeltävällä tasolla. Kuva: Juho Liukkonen / Yle
JUHO LIUKKONEN

Hotellien kesäsesonki näyttäytyy yrittäjien kannalta tänä vuonna lupaavalta.

Esimerkiksi Osuuskauppa Suur-Savosta kerrotaan, että hotellivarauksissa tilanne on jopa koronaa edeltävällä tasolla ja ehkä hieman parempikin.

– Hyvä kesä on tulossa, kunhan vain säät paranisi. Varausjänne on tänä vuonna tosi lyhyt. Kyselyitä tulee saman päivänkin aikana, matkailu ja ravitsemuskaupan johtaja Kai Nurmi Osuuskauppa Suur-Savosta kertoo.

Myös pienemmästä Mikkelissä toimivasta Hotelli Uusikuusta kerrotaan samanlaista viestiä. Heille ennakkovarauksia tulee normaalia vähemmän, mutta toisaalta isoimmat tapahtumaviikonloput on jo myyty loppuun. Huoneita saatetaan varata lyhyelläkin varoitusajalla.

Kesäsesonki kestää kesäkuusta elokuuhun. Maakuntaan väkeä vetää erityisesti paikalliset tapahtumat, kuten Farmari-tapahtuma, St. Michel-ravit ja Savonlinnan oopperajuhlat.

Hotelleissa pääpaino tänäkin vuonna on kotimaisissa matkailijoissa. Venäläisten majoittumiset puuttuvat käytännöllisesti katsoen kokonaan.

Myös Ukrainan sota näkyy varauksissa. Poikkeuksellista tavalliseen vuoteen on, että osa toimijoista kertoo ulkomaalaisten matkatoimistojen peruuttaneen varauksiaan Ukrainan tilanteen vuoksi.

– Kyllä meillä silti näkyy kansainvälisiä matkailijoita. Ryhmiä ei niin hirveästi, mutta yksittäisiä matkailijoista, Nurmi kertoo.

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-12501539