Etelä-Pohjanmaalla kesän turistit tulevat pääosin kotimaasta. Moni tulee tapahtumiin mutta nähtävyydetkin kiinnostavat.
Matkailukesä on pääsemässä toden teolla käyntiin Etelä-Pohjanmaalla. Alkukesän tapahtumat ovat houkutelleet maakuntaan vierailijoita runsaasti ja hotelleissa on riittänyt väkeä.
Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa Eepeen hotellipäällikkö Merja Kiviojan mukaan kesäkuu on ollut hyvä.
– Voi sanoa, että tässä on paluuta pandemiaa edeltävään aikaan, kertoo Kivioja.
Vilkkaasta alkukesästä kertoo myös Seinäjoella Hotelli Almaa pitävä Heidi Ylikoski. Keväällä alkoi näkyä työmatkalaisia ja kokouksiin osallistuvia taas enemmän. Kesäkuussa tapahtumat ovat saaneet ihmiset liikkeelle.
– Tämä menee meillä vähän jaksoittain. Nyt heinäkuussa on perhematkailu käynnissä kun monella alkavat lomat, sanoo Ylikoski..
Seinäjoella on heinäkuussa myös useita tapahtumia, jotka keräävät vierailijoita.
Kotimaisia turisteja
Pääosa alueelle tulevista turisteista on Suomesta. Hotelli Almassakin suurin osa asiakkaista tulee kotimaasta. Matkailijoita on tullut runsaasti muun muassa Tampereelta ja pääkaupunkiseudulta.
Elokuuhun on kuitenkin jo varauksia Keski-Euroopasta tulevilla ryhmillä.
Visit Lakeudesta kerrotaan, että alkukesällä esimerkiksi Lakeuden Ristissä on ollut vierailijoita kotimaisten turistien lisäksi muun muassa Pohjoismaista, Saksasta, Espanjasta ja Japanista. Kausi on kuitenkin vasta alussa.
Varauksia viime tingassa
Matkailijat varaavat yhä useammin esimerkiksi yöpymisiä vasta viime tipassa. Yrittäjä Heidi Ylikoski kertoo, että matkailijat saattavat vasta matkalla ollessaan varata majoituksia eivätkä etukäteen.
Ylikoski on ollut alalla pitkään, ja hän sanoo että muutos on tapahtunut muutaman viime vuoden aikana.
Sama ilmiö on huomattu myös Seinäjoen Sokos Hotelleissa. Eepeen hotellipäällikkö Marja Kivioja kertoo, että esimerkiksi perheet tekevät huonevarauksia hyvin lähellä matkaa tai vasta matkan aikana.
Lähde https://yle.fi/uutiset/3-12519221