

Ammattikalastaja Lasse Huhtala koki myöhään tiistaina elämänsä yllätyksen, kun siikarysällä saaliiksi tuli siian sijaan jotain aivan muuta.
Innostunut Huhtala kertoo Iltalehdelle illasta, jolloin hän pyysi vedestä elämänsä vonkaleen.
– Tiistai-iltana lähdin siikarysälle Lohtajan rannalle. Seurana minulla oli vanhempi sukulaismies, joka on myös entinen ammattikalastaja, kalamies kertaa tapahtumia.
Rysän mukana tuli yksi lohi ja pari taimenta – sekä valtavan kokoinen sampi.
– Kun otimme rysää ylös, katsoin että onpas erikoinen sirppimäinen kalanpyrstö. Kysyin sukulaismieheltä, voiko meillä olla sampirysä. Hän vastasi, että eivät ne kuulu tänne.
Toisin kuitenkin kävi.
Kerta se on ensimmäinenkin
Kaverusten pyytämä vonkale painoi 2,7 kiloa, ja pituutta sillä oli 90 senttimetriä. Kokeneiden kalamiesten reaktio oli luonnollisesti epäuskoinen.
– Kumpikin katsoimme toisiamme ja mietimme, voiko tämä olla totta.
Kumpikaan miehistä ei ollut aiemmin nähnyt elämässään sampea rysillä tai verkoilla. Huhtala hehkuttaa saalista edelleen epäuskoisena.
– Kyllähän se oli mahtava tunne, kun kyseessä oli kala, jonka ei pitäisi olla näillä vesillä.
Alkuhämmennyksestä toivuttuaan Huhtala vei sammen eläintäyttäjälle Pietarsaareen. Myöskään täyttäjä ei ollut ikinä täyttänyt sampea.
Lähes päivittäin ammattinsa puolesta kalastava Huhtala aikoo kalastaa rysillä elokuuhun saakka, ja siitä eteenpäin hän siirtyy verkkokalastukseen. Hän kertoo pyytävänsä pääasiassa lohta ja siikaa.
Valtavan sammen kaltaista saalista hän ei kuitenkaan enää odota saavansa.
– Voi olla, ettei tarvitse enää lottoa tehdä. Sain jo täysosuman.
Lähde https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c55ac42b-4907-4e68-b233-cda16fd6b9fb