Viimeksi näin laaja inventointi tehtiin vuonna 1995. Ilmasto on tässä ajassa muuttunut paljon, joten ajantasaiselle tiedolle on tarve.
Jos olet joskus metsässä ihmetellyt valkoista, pientä muoviputkea maassa tai maalitahraa kivessä, olet todennäköisesti löytänyt Luonnonvarakeskuksen jättämään koealamerkin. Anna merkkien olla rauhassa, sillä niitä tarvitaan jatkossa.
– Olisin varmasti aikaisemmin ottanut sellaisen putken muoviroskana mukaani, kun en tiennyt, mikä se on, kertoo Operaatio Mustikassa toimiva puustomittaaja Tiina Mäkipää.
Luonnonvarakeskus tutkii parhaillaan metsäkasvillisuuden tilaa Suomessa. Operaatio Mustikaksi nimetty valtakunnallinen projekti pyrkii analysoimaan muun muassa sitä, miten kasvillisuus on muuttunut 80-luvulta, ja mitkä tekijät muutoksen ovat aiheuttaneet.
Operaation avulla voidaan myös katsoa, ovatko jotkin eteläiset kasvilajit levittäytyneet jo pohjoiseen, ja pohjoiset lajit puolestaan alkaneet taantua. Kerättävä aineisto on hyvin laaja ja sitä voidaan käyttää monipuolisesti.
– Lisäksi voidaan arvioida, miten erilaiset metsähoitotoimenpiteet ovat vaikuttaneet kasvillisuuteen. Ilmastonmuutoksen tutkimisessa tämä aineisto on hyvin arvokasta, kertoo kasvibiologi Lauri Heikkonen.
Verkosto kattaa koko Suomen
Tiina Mäkipää ja Lauri Heikkonen toimivat työparina Operaatio Mustikassa. Mäkipää on projektissa puustomittaajana ja Heikkonen kasvibiologina. Karkeasti voidaan siis jaotella, että toinen katselee maata ja toinen puita. Yhteensä työpareja on liikkeellä Suomessa 12.
Suomessa perustettiin vuonna 1985 kolmen ja neljän koealan ryhmiä. Koealojen väli on Etelä-Suomessa 400 metriä ja koealaryhmien etäisyys toisistaan 16 kilometriä. Tutkittavat alueet voivat osua millaiselle alueelle hyvänsä, mutta Operaatio Mustikassa tutkitaan pelkästään metsiä ja soita. Kolmentuhannen koealan verkosto kattaa koko Suomen.
Koeala on ympyrän muotoinen ja se on halkaisijaltaan noin 20 metriä. Viimeksi näin laaja inventointi on tehty vuonna 1995.
Miten lähes 30 vuotta vanhat muoviputket ja kiviin piirretyt maalimerkit maastosta löydetään?
– Kyllä siinä on omat haasteensa. Siinä saa etsiä ja kaivella kiviä esiin sieltä sun täältä ennen kuin ne löytyvät. Yllättävän hyvin niitä kuitenkin löytyy näinkin pitkän ajan jälkeen, Heikkonen kertoo.
Yhden koealueen läpikäymiseen Heikkosella kuluu aikaa yhdestä neljään tuntia. Ajankäyttö riippuu täysin siitä, millaisessa maastossa ollaan.
– Lehtomaisessa metsässä eri kasvilajeja voi olla jopa 40, ja jossain kuivalla kankaalla viisi.
Mielikuvitustakin tarvitaan
Joskus maasto on muuttunut niin, että vanhoja merkkejä ei enää ole olemassa. Syynä voi olla esimerkiksi alueelle rakennettu tie tai metsähakkuut. Etsintää helpottavat koordinaatit ja lähestymisohjeet. Maastoon jätettyjen merkkien etsimiseen on ajaksi määritelty 20 minuuttia. Tämän jälkeen on lupa luovuttaa.
– Joskus ollaan paikannettu merkkikivet mutta maalimerkki on voinut kulua pois. Silloin ei voida olla ihan varmoja oikeasta paikasta, jos muoviputkeakaan ei onnistuta löytämään. Joskus vaan täytyy käyttää mielikuvitusta tai jopa perustaa uusi koeala, Tiina Mäkipää sanoo.
Koska uudestaan?
Metsä- ja suokasvillisuuden inventointi aloitettiin Etelä-Suomesta vuonna 2021. Inventointia rahoittavat Luken lisäksi maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, SITRA ja Hako Ollikaisen säätiö.
Yli 25 vuoden tauko tutkimuksille kuulostaa äkkiseltään kovin pitkältä, ellei sitten tarkoituksenmukaisesti analysoida pidemmän aikajanan muutoksia. Mäkipää kertoo, että alun perin kartoituksia oli tarkoitus tehdä useammin, viiden tai kymmenen vuoden välein.
– Kyllä itse toivoisin, että jatkossa käytäisiin useammin. Muutokset voivat metsässä tapahtua nopeastikin ilmastonmuutoksen vuoksi.
Lähde https://yle.fi/uutiset/3-12545290
