

Laajavuoren seikkailupuistossa Laajiksessa tapahtui sunnuntaina iltapäivällä onnettomuus, jossa asiakas tippui köysiradan tasanteelta alas.
Varusteet pettivät
Seikkailupuiston toimitusjohtaja Lasse Niivuori kertoo Iltalehdelle, että asiakas oli pudonnut alas köysiliu’un kohdalla.
– Asiakas pääsi tippumaan tänään puusta eli slingi irtosi lukkokarabiinista, jonka ei pitäisi olla mahdollista.
Slingi tarkoittaa köyttä, jolla asiakkaan valjaat kiinnittyvät karabiinilukkoon. Karabiinilukko on puolestaan kiinni vaijeria pitkin kulkevassa rullassa, jonka avulla asiakas voi liukua radalla.
– Se karabiini on sellainen, että sitä ei asiakas itse pysty avaamaan, mutta tässä tapauksessa se oli jotenkin päässyt virheasentoon seikkailun aikana ja lukkoportti oli auennut.
Toimitusjohtajan mukaan asiakas ei vaikuttanut tilanteessa pahasti vahingoittuneelta. Hän pystyi kävelemään putoamisen jälkeen, mutta paikalle soitettiin varmuuden vuoksi kaksi ambulanssia, jotka toimittivat asiakkaan sairaalaan tutkittavaksi.
Viranomaiset tutkivat
Seikkailupuisto on ollut toiminnassa vuodesta 2014 asti, jonka aikana asiakkaita on kertynyt lähes puoli miljoonaa. Niivuori kertoo, ettei vastaavaa ole koskaan aikaisemmin tapahtunut.
– Nyt se tietenkin tutkitaan tarkasti yhdessä viranomaisten ja varmasti välinevalmistajankin kanssa, että miten se on mahdollista, että noin voi käydä.
Seikkailupuisto teki tapauksesta ilmoituksen turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille, joka valvoo myös seikkailupuistojen toimintaa
Tapausta on käsitelty poliisin kanssa ja Niivuori on tiedottanut muita seikkailupuistoja sekä vuoden alussa perustettua Suomen seikkailupuistoyhdistystä.
Asiasta on keskusteltu myös puiston sisäisesti. Niivuori kertoo, että työntekijöiden kesken on jo kokoonnuttu käsittelemään tapausta.
– Tietysti mietitään myös asiakasohjeistusta ja muuta, että voidaanko asiaa huomioida paremmin.
Uudet varusteet
Puisto suljettiin iltapäivällä tapauksen seurauksena. Niivuori kerto, että se avataan kuitenkin maanantaina normaalisti.
– Kyseiset karabiinit poistetaan käytöstä ja vaihdetaan uuteen. Meillä on toinen malli, mitä käytetään nyt niiden tilalla. Nykyiset ovat tosin olleet täysin toimintakuntoisia, mutta varmuuden varalta vaihdetaan.
Niivuori kertoo olevana erityisen tyytyväinen työntekijöiden reaktiokykyyn tilanteessa.
– He olivat heti tilanteen tasalla ja pysäyttivät heti koko puiston toiminnan selvittääkseen, mitä oli tapahtunut.
– Vaikea juttu tuo on, eikä ikinä toivo, että tuollaista tapahtuisi. Pahin pelko tässä hommassa, mutta haluamme olla avoimia asiasta.
Lähde https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2e596ed1-0256-45c6-abc1-27a9f80cf8e7