Jälleen yksi sähköyhtiö nurin: 70 000 asiakkaan Lumo Energia lopettaa toimintansa, asiakkaiden kohtalosta ei varmuutta

Toimitusjohtaja Otto Savastin mukaan Lumo Energia neuvottelee parhaillaan yhtiön Suomen-toimintojen myynnistä. Savastin mukaan toiveena on, että yhtiön nykyiset asiakkaat siirtyisivät ostajalle.

Sähköyhtiö Lumo Energia on keskeyttänyt uusien sopimusten tekemisen. Toiminta on loppumassa ja neuvottelut yhtiön myynnistä kesken. Kuva: Kuvakaappaus Lumo Energian kotisivuilta

70 000 asiakkaalle sähköä myyvä Lumo Energia lopettaa toimintansa. Yhtiö kertoo sivuillaan, ettei tällä hetkellä tee uusia sähkösopimuksia.

Toimitusjohtaja Otto Savasti vahvistaa Ylelle, että sekä Ruotsin että Suomen yhtiöiden toiminta loppuu.

Ruotsissa yhtiö toimii nimellä Lumo Energi. Ruotsin-yhtiö on jo myyty uudelle toimijalle ja asiakkaat siirtyvät elokuun alussa.

Suomen osalta neuvottelut ovat kesken, Savasti sanoo.

– Suomen asiakkaiden osalta yrityskauppaneuvottelut ovat käynnissä, ja homma on paketoitu toivottavasti elokuun aikana. Toivotaan, että asiakkaat saadaan siirrettyä uuteen yhtiöön.

Savastin mukaan ratkaisuun päädyttiin vaikean markkinatilanteen vuoksi.

– Sähkömarkkinalla ei tällä hetkellä ole mitään ennustettavuutta tai näkyvyyttä. On parempi laittaa pillit pussiin ennen kuin riskit kasvavat niin suuriksi kuin ensi talvena ennakoidaan olevan. Markkina on nyt niin haastava, että en näe, että meillä olisi edellytyksiä jatkaa itsenäisenä toimijana, Savasti kommentoi.

Savasti ei kerro, mikä toimija yhtiön olisi mahdollisesti ostamassa.

Ennätyskallis sähkö koettelee myyntiyhtiöitä

Vuoden lopussa Lumo Energian asiakkaiksi siirtyi joukko asiakkaita Energia 247:stä, jonka kohtaloksi heittelehtivä sähkön hinta koitui.

Myyntiyhtiöiden on maksettava tukkumarkkinoilta ostamansa sähkö heti, mutta omilta asiakkailtaan se saa maksut ehkä vasta kuukauden kuluttua. Maksusaamisten odottelu vaatii yhtiöltä riittävän suurta kassaa.

Lumo Energian toimitusjohtaja Otto Savasti ei kommentoi, onko toiminnan loppumisen taustalla maksuvaikeuksia.

Yhtiö jatkaa toistaiseksi sähköntoimitusta nykyisille asiakkailleen, mutta uusia sopimuksia ei tehdä. Vanhat asiakkaat eivät myöskään voi vaihtaa sopimustaan yhtiön sisällä.

Savastin mukaan nykyisille asiakkaille tiedotetaan sitten, kun tiedotettavaa on.

Lumo Energia on vuonna 2015 perustettu suomalainen sähköyhtiö, joka myy asiakkailleen pohjoismaisen sähköpörssin Nord Poolin kautta ostettua sähköenergiaa. Yhtiöllä on noin 70 000 asiakasta, joista valtaosa Suomessa.Pääomistaja on yhdysvaltalainen Genie Energy Ltd. Lähde:Yle