Kiinteistönvälitysyhtiö Sp-Koti arvioi mökkikaupan hiljentyneen koronavuosien huippuluvuista, mutta alennusmyyntejä tuskin on luvassa.

Kesämökkikauppa on hiljentynyt selvästi koronavuosien huippulukemista, kiinteistönvälittäjä Sp-Koti kertoo Taloussanomille.
Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana tehtiin Sp-Kodin tilastojen mukaan kesämökkikauppoja yli 35 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen povaa, että tänä vuonna kauppamäärät jäävät 40–50 prosenttiin viimevuotisesta. Mökkikauppojen määrä siis jopa puolittuisi viime vuoteen verrattuna.
”Kauppojen vähenemisen taustalla on ennen kaikkea tarjonnan niukkuus. Siten mitään mökkialea tuskin on luvassa”, Rantanen sanoo Taloussanomille.
Kesämökkimarkkinoilla on nähty asuntopuolelta tuttu ilmiö, jossa käytettyjen asuntojen tarjonta on vähentynyt.
”Vuoden 2020 kesäkuusta lähtien loma-asuntokauppa kävi vilkkaasti, ja sitä seuranneen puolentoista vuoden aikana moni mökin myymistä pohtinut tai jo yrittänyt sai mökkinsä myytyä”, Rantanen kertoo.
”Tarjontaa on ollut kohtuullisesti, ja kauppa on käynyt vilkkaasti, siten myytävien kohteiden määrä on tietysti laskenut.”
Rantasen mukaan mökeille on edelleen kysyntää, mutta myytävää on liian vähän. Hinnat eivät siten ole laskeneet, vaan päinvastoin hintojen nousu on jatkunut.
Kun vuonna 2020 kesämökkien keskihinta oli 119 000 euroa ja viime vuonna 129 000 euroa, on se tänä vuonna noussut 132 000 euroon.
”Ilman muuta inflaation kiihtyminen ja korkojen nousu vaikuttavat siihen, että ihmiset aiempaa tarkemmin miettivät ei-välttämättömien hankintojen tekemistä”, Rantanen avaa.
Takana on useita vuosia kestänyt negatiivisten korkojen kausi, mutta nyt vuoden euribor-korko on pitkästä aikaa taas selvästi positiivinen.
Lainojen viitekorkona yleisesti käytetty 12 kuukauden euribor on viime päivinä liikkunut runsaassa yhdessä prosentissa. Rantanen sanoo kuitenkin, että parinkin prosentin taso on edelleen varsin matala.Lähde:MT