Tallink on päättänyt vuokrata Galaxy- ja Silja Europa-aluksensa seitsemäksi kuukaudeksi Alankomaihin, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

Ålands Sjöfart-julkaisun mukaan laivoihin majoitetaan Alankomaissa pakolaisia.

Vuokrauspäätöksen syynä ovat vaikeat taloudelliset ajat koronarajoitusten jälkeen. Myös sota Ukrainassa on vaikuttanut laivayhtiön toimintaan, koska bensan ja raaka-aineiden hinnat ovat nousseet dramaattisesti.

Nyt vuokrattavat laivat eivät ole Tallinkille lajinsa ensimmäiset. Pakolaisia majoittavat myös Isabelle-alus Tallinnassa ja Victoria Skotlannissa.

Vuokrasopimukset ovat huono uutinen erityisesti Turku-Tukholma-linjalla kulkeville.

”Tällä hetkellä ei ole suunnitteilla korvata Galaxya, vaan Baltic Princess operoi yksin Tukholma-Turku-reittiä”, kertoo viestintäpäällikkö Erika Janson Ålands Sjöfartille.

Kilpailija Viking Line otti reitillä maaliskuussa käyttöön uuden Viking Glory -aluksen, joka on pohjoisen Itämeren suurin matkustaja-autolautta. Lisäksi Viking Line liikennöi reitillä Viking Grace aluksella.

265 menettää työnsä

Tallinkin hallitus on päättänyt vähentää kustannuksia myös siirtämällä Ruotsissa rekisteröidyn Galaxyn Viron lipun alle. Päivittäin Turku-Tukholma-reittiä liikennöivä Galaxy jää 11. syyskuuta alkaen pois liikenteestä, ja ruotsalainen miehistö joutuu työttömäksi.

”Sopimuksia oli pakko tehdä, jotta talous voidaan pitää pitkään vakaana. Galaxya koskeva sopimus tarkoittaa meille Ruotsissa sitä, että 265 henkilöä jää ikävä kyllä työttömiksi”, kertoo Ålands Sjöfartille Tallink Siljan toimitusjohtaja Ats Joorits

Helsinki-Tallinna-reitillä liikennöivä Silja Europa on vuokrattu 20.8. alkaen seitsemäksi kuukaudeksi. Sopimusta on mahdollista jatkaa kolmella kuukaudella. Tallink Groupin tekninen miehistö lähtee Hollantiin laivan mukana.

Myös Galaxyn tekninen miehistö sisältyy aluksen vuokrasopimukseen.

”Tämänhetkisten toimenpiteiden ansiosta Tallink Group pysyy vahvana kunnes liikenne voi palata täyteen kapasiteettiin”, sanoo Joorits.

Taloudellisista perusteista huolimatta Turun linjan liikennöinti jatkossa vain yhdellä aluksella on Tallinkille suuri menetys. Helsinki-Tallinna-reittiä kulkevan Europan korvaajaksi odotetaan Rauman telakalla valmistettua MyStar-alusta.

Seuraavaksi Tallink Silja aloittaa neuvottelut ammattiliittojen kanssa. Asiakaspalvelu on yhteydessä asiakkaisiin, joiden matkoihin vuokrasopimukset vaikuttavat.Lähde:Te