Reportaasi: Kokeilimme, miltä tuntuu kesäyö teltassa ilmassa leijuen – ”Metsässä aikuinenkin saa olla lapsi ja keinua metsän sylissä”

Sivuikkunan takana rasvatyynen Kymijoen vesi on vaaleassa kesäyössä tumman sinistä. Telkkäpari pyyhältää joenpintaa hipoen yläjuoksun suuntaan.

Teltan alle asennetulla puisella deskillä on viihtyisää viettää kaunista kesäiltaa. Anna-Karoliina Pelto

Telkkien siipien läpsätystä seuraa hiljaisuus. Joki näyttää pysähtyneeltä. 1,2 metrin korkeudelle mäntyjen varaan kiinnitetty teltta alkaa heilua, kun käännän makuupussissa kylkeä.

Teltta tuudittaa kuin kehto, mutta uni ei vieläkään tule.Teltan takapäädyssä eräretkeilyä ja metsästystä harrastava ystäväni ja matkakumppanini, pyhtääläinen Katja Korelin on vetäytynyt kokonaan makuupussinsa uumeniin.

Hän lienee unessa, vaikka makuupussi liikahtelee kiivaasti jalkopäästä. Teltta suhahtelee, hyttynen inisee korvan juuressa ja ystävä potkii nilkkoihini.Auringonnousu on vielä tuntien takana.

Teltta vaatii huumorintajua

Spider Tree Tent Honka on reilun metrin korkea, kolmion muotoinen puihin ripustettava teltta. Kouvolassa sijaitsevan, UNESCOn maailmanperintökohde Verlan tehdasmuseoalueen viereisessä kangasmetsässä teltta leijuu miltei Kymijoen rantatörmällä, suojellun kangasmetsän reunassa.

Puuhun ripustettavaan telttaan, jota myös yhden tuotemerkin mukaan kutsutaan tentsile-teltaksi, ponnistetaan ilman kenkiä puisen deskin päältä takapuoli edellä. Kun joustavaa kangasta on ahterin alla, jalat nostetaan ylös ja ryömitään teltan perukoille.

Kolmelle hengelle suunniteltu teltta tuntuu aluksi huteralta. Asettuminen aiheuttaa huojumista. Makuupaikkaa haetaan ryömimällä, mistä seuraa kierimistä ja törmäilemistä.

Jähmettymällä teltan laidoille saavutamme Katjan kanssa tasapainon.Avatun sivuikkunan ääreen ryömiminen onnistuu jo törmäilemättä, vaikka teltta huojuu taas hetken, kunnes pysähtyy petäjien väliin.

Kymijoki välkehtii ilta-auringossa ja poutapilvet heijastuvat veden pintaan. Kevyt tuulenvire värisyttää kalliolla seisovia, kitukasvuisia mäntyjä.Metsä humahtaa teltan takana.Töyhtöpäinen lintu lipuu rannan tuntumassa näkymättömin törmän taakse.Ettei se vaan olisi isokoskelonaaras?

Verlan tehdasmuseoalueen kangasmetsässä on paikat viidelle puuhun ripustettavalle teltalle. Sesonki ei kuitenkaan ole vielä kesäkuun alussa käynnistynyt, joten me olemme metsän ainoat yöpyjät.

Metsä tuoksuu, humahtelee ja rapisee. Joki virtaa ja kallio hohtaa viileänä lattiaverkon läpi.Jalat ristissä istuminen tuntuu hetken leijumiselta.Hiljenemme Katjan kanssa telttaan kuuntelemaan mustarastaan luritusta.

Vapaus tulkita metsää

Verlan puumajoitemajoituksesta vastaavan Tervarumpu Ecocamp Verlan Sami Hännisen mukaan maassa oleva ihminen näkee ympäristönsä sammakkoperspektiivissä, mutta leijuvassa teltassa ihminen pääsee laajentamaan näkökenttäänsä lintuperspektiiviin.

Hänninen ei rupea neuvomaan, miten puiden varaan ripustetussa teltassa tulee havainnoida ja aistia ympäröivää luontoa, vaan hän tähdentää, että jokaisella on vapaus tulkita metsää omalla tavallaan.Makuupussissa maaten metsää ei kuitenkaan näe eikä tyyntyneessä ilmassa enää edes kuule, joten alamme luetella kuulemiamme ja mahdollisesti tunnistamiamme lintujen lajeja.

Telkän ja mustarastaan lisäksi äänessä ovat olleet oletettavasti ainakin sinisorsa, lokki, kyhmyjoutsen, lehtokurppa, västäräkki, punatulkku, mahdollisesti myös töyhtöhyyppä.Myöhään iltayöstä, auringon jo laskettua joen alajuoksun suunnasta kuluu värisevää, katkonaista ulinaa.Lehtopöllön soidin on mennyt pitkäksi. Lintuparka, huutaako se yksin ikäväänsä suviyössä?

Kouvojen seudulla

Kouvolan Tuohikotissa, reilun 30 kilometrin päässä Verlasta ja Ecocampin leijuvien telttojen kylästä on havaittu kevään aikana useita karhuja.Karhun reviiri voi olla usean sadan neliökilometrin kokoinen, mutta kesäisin karhu viihtyy ravintotilanteestaan riippuen huomattavasti pienemmällä alueella.Periaatteessa on kuitenkin mahdollista, että telttamme katveeseen tallustelisi aamuyön hetkinä karhu.Matkakumppanini Katja haluaisi nähdä karhun. Minä en niin välittäisi.

Uni voittaa lopulta

Sen sijaan haluaisin saada puoliväliin juuttuneen makuupussini vetoketjun toimimaan.Kangasta on karannut veto-osan ja hammastusten väliin.Kiskominen ei nyt auta. Täytyy painella varovasti ja hivuttaa.Surahdus on helpotus. Vetoketju nousee leuan alle, mutta surahdusta seuraa pian harvakseltaan kuuluva, hiljainen ropina teltan katossa.

Kirkkaan auringonlaskun piti tietää poutaa eikä yöllistä sadetta.Pisarat pirskahtelevat katon päälle pingotettuun sadekankaaseen. Ne varusteet, jotka eivät sopineet sisälle, ovat sateelta suojassa teltan alla.Sade jatkuu, mutta ei kiihdy. Ropina rauhoittaa.Viimeinkin uni vie voiton.

Aamukahville tupaan

Nukkuminen katkeaa keinahtamiseen. Matala teltta heiluu kuin myrskyssä ja kiivaasti kiskottu alaluukun vetoketju parkaisee ensin avautuessaan ja sitten sulkeutuessaan.

Puhelimen kello näyttää vasta 04.53, mutta aamuvirkku Katja lähtee jo 1900-luvun alussa rakennettuun Verlan Uittotupaan keittämään kaasuhellalla murukahvia.

Leijumisesta huolimatta teltasta ei pelkää putoavansa. Kangas kantaa ja keinahtelee, kun sille antaa makuupussin uumenissa heilumalla hieman vauhtia.Metsässä aikuinenkin saa olla lapsi ja keinua metsän sylissä.

Ekologinen tapa retkeillä

Linnut aloittavat sateesta välittämättä konsertointinsa. Mäntyjen neulasten kärjissä kimaltelee pisaroita ja kosteus nousee lenkkitossujen läpi jalanpohjiin.

Vilunväristykset käyvät läpi kehon, kun suoritan aamutoimea joentörmällä. Joen pienet laineet suhisevat. Leiri on äkkiä purettu.Kalliolta ei löydy karhunjälkiä.Makuupussini vetoketjukin menee yhdellä vedolla kiinni.

Leijuvassa teltassa yöpyminen on Sami Hännisen mukaan ekologinen tapa retkeillä luonnossa. Puuhun ripustettavassa teltassa ei ole pysyviä rakenteita ja mitä pidemmälle telttakylään saapumista ja lähtemistä automatisoidaan, sitä vähemmän se vaatii liikennettä.Ajamattomiksi jäävät huoltoajotkin pienentävät hiilijalanjälkeä.Leijuvassa teltassa majoittaudutaan metsän ehdoilla ja metsää säästäen.

Eräelämään viehättynyt Katja olisi kaivannut maisemaan enemmän erämaan tuntua sen sijaan, että leirimme vastarannalla oli rakennuksia ja maantie, minkä äänet kuuluivat illalla ja aamulla hetkittäin teltan sisälle saakka.Meitä myös hieman arveluttaa, miten kolme henkeä saavat sinänsä tilavankin teltan pysymään tasapainossa.

Todennäköisesti useamman puihin ripustetussa teltassa vietetyn yön jälkeen tottuu myös nukkumaan paremmin leijumalla.