Itärajan bensaralli on käynnistynyt verkkaiseen tahtiin Tohmajärven Niiralassa, joka on EU:n itäisin kansainvälinen raja-asema.

Tohmajärven keskustasta raja-asemalle on matkaa 18 kilometriä. Ensimmäiset huoltoasemat sijaitsevat Venäjän puolella heti sikäläisen rajanylityspaikan jälkeen.

Torstaina aamupäivällä Venäjälle menijöistä ei muodostunut autojonoa Niiralassa.

Yksi Venäjälle suuntaavista oli Kiteellä asuva Matti Pellikka, joka oli liikkeellä 1977 vuosimallin jenkkiautollaan.

Matti Pellikka kävi Venäjällä katsomassa polttoaineen hintaa. Matti Pellikka kävi Venäjällä katsomassa polttoaineen hintaa.
Matti Pellikka kävi Venäjällä katsomassa polttoaineen hintaa. MIKA RINNE

– Lähden katsomaan miltä siellä näyttää tauon jälkeen. Viimeksi polttoaine maksoi siellä 75 senttiä litralta. Kyllä siinä säästää, kun minun autossa on 90 litran tankki ja auto kuluttaa. Pari kertaa kuukaudessa olen käynyt tankkaamassa, Pellikka sanoo.

Koronapandemian vuoksi asetut rajoitukset poistuivat itärajalla noin kuukausi siten. Tämän jälkeen suomalaiset ovat taas päässeet matkustamaan Venäjän puolelle halvemman polttoaineen hinnan perässä.

Niiralan tullitoimipaikan varapäällikkö Jouni Jormanainen pitää itärajan bensarallia maltillisena. Niiralan tullitoimipaikan varapäällikkö Jouni Jormanainen pitää itärajan bensarallia maltillisena.
Niiralan tullitoimipaikan varapäällikkö Jouni Jormanainen pitää itärajan bensarallia maltillisena. MIKA RINNE

– Ei voida puhua rallista vaan aika maltillisesti on käyty hakemassa polttoainetta koronarajoitusten poistumisen jälkeen, kertoo Niiralan tullitoimipaikan varapäällikkö Jouni Jormanainen.

Hän arvioi, että tilanteeseen voivat vaikuttaa viisumeiden saamiseen kuluva aika ja matkustushalukkuuden väheneminen Venäjälle.

”Jokaisen oma asia”

Tarja Martikainen ei halua tankata autoaan Venäjällä.
Tarja Martikainen ei halua tankata autoaan Venäjällä. MIKA RINNE

Venäjällä tankkaaminen jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan. Tohmajärveläinen Tarja Martikainen on päättänyt tankata autonsa Suomen puolella.

– Tankkaan omalla kylällä. En halua tuonne Venäjälle lähteä, koska Venäjä käy sotaa Ukrainassa, Martikainen toteaa.

Kuopiolainen Jussi Pitkänen on tullut käymään mökillään Tohmajärvellä. Mökki sijaitsee aivan Venäjän rajan pinnassa.

Jussi Pitkäsen mielestä jokainen saa vapaasti tankata autonsa missä haluaa.
Jussi Pitkäsen mielestä jokainen saa vapaasti tankata autonsa missä haluaa. MIKA RINNE

– Se on raja-alueen asukkaille tuntuva säästö, jos käy ostamassa halvempaa polttoainetta Venäjältä. Suomen valtio ei tule rajan asukkaita vastaan tässä asiassa.

– Itse en mene tankkaamaan Venäjälle. Se on jokaisen oma asia, jos haluaa käydä siellä. Jokaisella on vapaus toimia lain sallimissa rajoissa, Pitkänen tuumii.

Naapurin bensalla säästöä

Sirpa Laurimo käy tankkaamassa perheensä autot Venäjän puolella.
Sirpa Laurimo käy tankkaamassa perheensä autot Venäjän puolella. MIKA RINNE

Rääkkylässä asuva Sirpa Laurimo käy tankkaamassa kahta perheensä autoa viikoittain Venäjän puolella.

– Matkaa tulee yhteen suuntaan noin 50 kilometriä, mutta se kannattaa. Venäjällä bensiinin hinta on ollut viime aikoina euron luokkaa, kun Suomessa hinta on ollut noin 2,10 euroa, Laurimo sanoo.

Henkilökohtaisena avustajana työskentelevä Laurimo on laskenut, että naapurin puolella tankkaamisesta syntyy noin 240 euron säästö kuukaudessa.

– Me asutaan korvessa. Minä ajan työajoa 170 kilometriä päivässä. Mieheni on maatalouslomittajana ja hänelle tulee päivässä ajoa 280 kilometriä. Siinä tulee kilometreille hintaa ihan tarpeeksi muutenkin. Maksan säästöillä sähkölaskuja, Laurimo selvittää.

Jatkaa tankkaamista

Sirpa Laurimolla on uusi viisumi Venäjälle, jolla hän pääsee hakemaan halvempaa polttoainetta.
Sirpa Laurimolla on uusi viisumi Venäjälle, jolla hän pääsee hakemaan halvempaa polttoainetta. MIKA RINNE

Sosiaalisessa mediassa Laurimo on saanut osakseen arvostelua Venäjän puolella tankkaamisesta.

– Ei ole tullut tappouhkauksia, mutta haistattelua ja moralisointia. Osa ihmisistä ymmärtää. Jos joku ei ymmärrä, niin ilmoittakoot eduskuntaan, jos ei bensan hinta laske ja kilometrikorvaukset nouse, Laurimo sanoo.

Hän on saanut uuden viisumin Venäjällä käyntejä varten.

– Niin pitkään käydään kunnes Suomi tai Venäjä keksii jonkun stopin. En hyväksy sotaa tai väkivaltaa, mutta minun tankkaamisella sota ei lopu Ukrainassa, Laurimo toteaa.

Matkustajamäärä väheni

Kuinka polttoaineralli on näkynyt tullissa? Varapäällikkö Jouni Jormanainen kertoo.

Niiralan raja-asema on Suomen ja Venäjän välisistä rajanylityspaikoista neljänneksi vilkkain Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran jälkeen. Raja-asema on auki ympäri vuorokauden.

Jormanaisen mukaan koronarajoitukset tiputtivat Niiralan raja-aseman matkustajamäärän melkein minimiin.

– Suomalaiset eivät päässeet Venäjälle kaksoiskansalaisuuden omaavia lukuun ottamatta, Jormanainen sanoo.

Rajavyöhykkeestä ilmoittava kyltti Niiralan rajanylityspaikalla.Rajavyöhykkeestä ilmoittava kyltti Niiralan rajanylityspaikalla.
Rajavyöhykkeestä ilmoittava kyltti Niiralan rajanylityspaikalla. MIKA RINNE

Ennen koronapandemiaa ja matkustusrajoituksia vuoden 2019 heinäkuussa Niiralan rajanylityspaikan kautta kulki 111000 henkilöä ja 65000 ajoneuvoa. Tänä vuonna vastaavaan aikaan henkilömäärä oli vajaat 30000 ja 15000 ajoneuvoa.

– Rajan yli kulkeva henkilömäärä on vuorokaudessa molempiin suuntiin yhteensä 800-1400 välillä. Keskimääräinen luku on reilu tuhat, Jormanainen kertoo.

Pakotteet vaikuttavat

Venäjän vastaiset pakotteet rajoittavat polttoaineen tuontia Venäjältä.
Venäjän vastaiset pakotteet rajoittavat polttoaineen tuontia Venäjältä. MIKA RINNE

Venäjän hyökättyä Ukrainaan eri Venäjän vastaiset pakotteet tulivat voimaan. Kesäkuusta alkaen Venäjällä on voinut tankata vain sen verran polttoainetta kuin auton polttoainesäiliöön mahtuu.

– Ennen sai tuoda täyden auton tankillisen lisäksi kymmenen litraa irtokanisterissa, mutta se poistui pakotteiden takia, Jormanainen mainitsee.

Joillakin on kuitenkin täysi kanisteri mukana Suomeen tullessa.

Jouni Jormanaisen mukaan Niiralan raja-asemalla löydetään viikoittain täytettyä polttoainekanistereita, joita koitetaan tuoda Suomeen.
Jouni Jormanaisen mukaan Niiralan raja-asemalla löydetään viikoittain täytettyä polttoainekanistereita, joita koitetaan tuoda Suomeen. MIKA RINNE

– Viikoittain on Suomeen tulijoita, joilla on myös kanisteri tankattuna. Se johtuu enemmän tottumuksesta kuin tahallisuudesta, Jormanainen toteaa.

Polttoaineen lisäksi Venäjältä haetaan myös olutta, elintarvikkeita ja muita halvempia kulutustavaroita.

Jormanainen muistuttaa tarkistamaan Venäjän matkaa suunniteltaessa Suomen ulkoministeriön matkustusohjeet sekä Tullin ohjeet vienti- ja tuontirajoituksista.

Lähde https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bef0ad1d-86e2-434a-8a07-004ae23109a2