Hurja näky Tampereen aamussa: kadut tulvivat rankka­­sateiden jäljiltä

Vettä oli kaduilla pahimmillaan jopa 70 senttimetrin verran.

TAMPEREEN keskustassa tulvi keskiviikkoaamuna yön kovien sateiden seurauksena.

Vesi nousi katujen notkokohdissa huomattavalle korkeudelle, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Pauli Keskinen Ilta-Sanomille. Tulvista uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Tältä näytti Satakunnankadulla aamulla.

Tältä näytti Satakunnankadulla aamulla. 

Pahimmillaan vettä oli Tampereen kaduilla 70 sentin korkeudella.

– Hervanta–Tampereen keskusta välillä oli useammassa paikassa vettä. Hervannassa vettä oli viittäkymmentäkin senttiä, Keskinen kertoo.

Vettä oli pahimmillaan 70 sentin verran.

Vettä oli pahimmillaan 70 sentin verran. 

Aamu kahdeksan aikoihin pahimmat tulvat olivat jo takana päin.

– Tämmöiset isot vesimassat tasaantuvat niihin alueisiin ja viemärit vetävät sen, mitä kerkeävät.

Vielä joissain paikoissa vettä saattaa kuitenkin yhä olla, jos alueen viemärit eivät vedä kunnolla.

– Mutta pääsääntöisesti on niin sanotusti aika hoitanut.

Lähde https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009023769.html