Bussipysäkillä ei seistä vierekkäin, löylyjä ei saa päästää karkaamaan eikä viimeistä kakkupalaa sovi ottaa. Listasimme nämä ja muut hiljaiset säännöt, jotka suomalaisten selkärankoihin on iskostettu.

Kas näin jonotetaan siivosti suomalaiseen tyyliin!
Hiljaisia, kohteliaita ja sisäänpäin kääntyneitä. Sellaisina meitä suomalaisia usein pidetään – ja nämä piirteet monesti kerromme itsekin, jos joku ulkomaalainen pyytää meitä kuvailemaan maamme kansalaisia.
Tosiasiassa meitä suomalaisia on tietysti moneen junaan. Jokin totuuden siemen mielikuvassa introvertista suomalaisesta kuitenkin piilee.
Esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä turistin tunnistaa todennäköisesti siitä, että tämä äityy juttelemaan vierustoverin kanssa. Suomalainen ei moiseen ryhdy kuin poikkeustapauksissa, sillä tiedämme, että bussissa ja junassa kuuluu istua hiljaa, eikä muiden rauhaa sovi häiritä.
Edellä mainittu on esimerkki hiljaisesta säännöstä, jonka kaikki suomalaiset tietävät. Listasimme 14 muuta asiaa, jotka suomalainen tietää sanomattakin:
1. Jonossa pidetään vähintään metrin turvaväli edellä olevaan eikä puuskuteta toisen niskaan.
2. Kun kylässä käsketään kahville, ei pidä nousta liian innokkaana. Ensin odotellaan, että emäntä tai isäntä toistaa kehotuksensa pariin kertaan.
3. Saunaan ei mennä uimapuku päällä. Paitsi joihinkin turistisaunoihin saa nykyään mennä, ja se tuntuu hyvin väärältä.
4. Viimeistä kakun tai piirakan palaa ei voi ottaa. Ensin on vähintäänkin ehdotettava, että sen voi laittaa puoliksi jonkun toisen kanssa.

”Ota sinä!” ”En minä, ota sinä vaan!”
5. Kahvia tulee juoda aina ja kaikissa tilanteissa. Kello 16:n jälkeen siitä voi kuitenkin kieltäytyä yöuniin vedoten. Jos ei juo kahvia, on varauduttava kuulemaan ihmettelyä.
6. Kylään tullaan tasan kutsuttuna kellonaikana, ei aiemmin tai myöhemmin. Jos sattuu olemaan aikaoptimisti, on pientäkin myöhästelyä syytä pahoitella vuolaasti.
7. Bussipysäkillä muodostetaan pisaran mallinen jonomuodostelma, jossa bussin etuoven paikkeilla on enemmän ihmisiä ja muut odottelevat visusti kauempana. Kaikilla on kuitenkin parin metrin välit toisiin, oli korona tai ei. Katoksen alle ei pakkauduta edes sateella, jos siellä on jo muita ihmisiä.

Aika lähekkäin seisovat, tässähän nousee ihan hiki otsalle.
8. Kun saa kehuja osakseen, on syytä vähätellä. Suomalaisuuden ydintä kuvaavat oivallisesti toteamukset, että ”no, tämä nyt on vain tämmöinen” ja ”ei tehdä tästä nyt numeroa”.
9. Saunasta ei saa poistua välittömästi sen jälkeen, kun joku on heittänyt löylyä. Muutenhan lämpö karkaa ovesta pihalle, kauhistus!
10. Sää on aivan pätevä puheenaihe. Yleensä se on liian kuuma tai liian kylmä, ja sitä on syytä päivitellä aina mahdollisuuden tullen.
11. Kun tuttu kehuu keränneensä ämpärikaupalla sieniä tai marjoja, ei ole kohteliasta tiedustella, mistä hän moisia aarteita tarkalleen löysi.

Jos tuttu julkaisee somessa tällaisen kuvan, on kohteliasta onnitella oivallisesta saaliista – mutta tökeröä pyytää häntä paljastamaan keruupaikkansa.
12. Jos eksyy tai ei tiedä minne mennä, ohikulkijalta kysytään neuvoa vasta viimeisenä vaihtoehtona.
13. Kengät otetaan pois sisällä. Suomalainen saa vilunväreitä, kun amerikkalaisissa tv-sarjoissa talsitaan sisällä – tai mikä pahinta, maataan sohvalla tai sängyssä kengät jalassa.
14. Jos ulkomaalainen puhuu joulupukista, Muumeista tai Nokiasta, on aina syytä tiedottaa, että ne ovat muuten kaikki kotoisin Suomesta.
15. Minua varten ei tarvitse keittää. Mutta jos joku muu ottaa kupposen kahvia, niin voinhan minäkin.
Lähde https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000009025597.html