Taustalla ovat Ukrainan sodan ja koronapandemian vaikutukset energian hintoihin, inflaatioon, korkoihin, valuuttoihin ja matkustushalukkuuteen.
Varustamokonserni Viking Line arvioi kuluvan vuoden liiketuloksensa jäävän viime vuotta heikommaksi. Taustalla ovat Ukrainan sodan ja koronapandemian vaikutukset energian hintoihin, inflaatioon, korkoihin, valuuttoihin ja matkustushalukkuuteen.
Kesäkuun loppuun ulottuvassa puolivuotiskatsauksessa konsernin liiketulos painui kahdeksan miljoonaa euroa miinukselle. Liikevaihto oli noin 200 miljoonaa euroa.
Omavaraisuusaste oli 40,2 prosenttia, kun se edellisenä vuonna oli 46,3 prosenttia.
Konsernin alkuvuosi oli koronapandemian vaikutuksesta heikko. Maaliskuun lopussa liikennöinnin Turun ja Tukholman välillä aloittanut Viking Glory -alus käänsi matkustajamäärän nousuun, mikä paransi talouskehitystä.
– Toisen kvartaalin tulos parani merkittävästi verrattuna edellisvuoden vastaavan jakson vertailukelpoiseen tulokseen, mutta myös verrattuna vuoteen 2019. Tämä on ilahduttavaa, koska tulos on saavutettu polttoaineen hintojen kaksinkertaistumisesta huolimatta, kertoo toimitusjohtaja Jan Hanses tiedotteessa.
Lomautukset päättyivät toukokuussa, mutta yhtiön mukaan merihenkilöstön saatavuudessa on ollut haasteita huippusesonkina.
Lähde https://yle.fi/uutiset/3-12595308