FT: EU vaikeuttamassa venäläisten viisuminsaantia – täyskielto repii jäsenmaita

EU-maiden ulkoministereiden uskotaan tällä viikolla antavan tukensa venäläisten viisumihelpotuksista luopumiselle. EU:n laajuiseen viisumikieltoon vaikuttaa silti olevan pitkä matka.

Helsinki-Vantaa. Helsinki-Vantaan lentokenttä kuuluu Eurooppaan suuntaavien venäläisturistien kauttakulkupisteisiin. Suomi on ilmoittanut venäläisille myönnettävien viisumien rajoittamisesta.Kuva: Inka Soveri  Euroopan unionin ulkoministereiden uskotaan tällä viikolla antavan tukensa Venäjän kanssa solmitun viisumihelpotussopimuksen lakkauttamiselle ja vaikeuttavan näin venäläisten viisuminsaantia Euroopassa. Asiasta kertoo sanomalehti Financial Times viranomaislähteisiin perustuen.

Osa unionin jäsenmaista etenkin itäisessä Euroopassa vaatii venäläisille täyttä EU:n laajuista viisumikieltoa, mutta sen tueksi ei ole päätöksentekoon tarvittavaa enemmistöä. Kypros ja Kreikka ovat liittyneet Saksan leiriin eli vastustavat täyskieltoa, ja myös EU:n ulkoasioiden korkea edustaja Josep Borrell pitää ehdotusta huonona. Hänen mukaansa EU:n ”pitää olla valikoivampi”, Politico-lehti kertoo.

Viisumihelpotussopimuksen lakkauttamisesta tehtäneen poliittinen päätös tiistain ja keskiviikon ulkoministerikokouksessa. Se paitsi hankaloittaa viisumien saantia myös tekee siitä kalliimpaa venäläisille, kansainvälinen media kertoo.

Financial Timesin EU-lähteiden mukaan muutoksella halutaan viestiä Venäjän kansalaisille, että hyökkäystä Ukrainaan ei hyväksytä Euroopassa ja että venäläisturistit eivät sodan jatkuessa ole tervetulleita Eurooppaan.

Suomi, joka on ilmoittanut rajoittavansa venäläisille myöntämiensä viisumien määrää merkittävästi, luetaan kansainvälisissä uutisissa itäeurooppalaiseen leiriin eli täyden viisumikiellon kannattajaksi. Suomen päätös itse myöntämiensä viisumien rajoittamisesta ei rajoita sellaista liikennettä, jossa venäläisturisti saapuu EU-alueelle Suomen kautta jonkin muun unionin jäsenmaan myöntämän viisumin turvin. LähdeUS