1200 neliötä, kolme kerrosta, kaksi vinttiä ja kellari. Kuusitoista huonetta. Kolme asukasta. Kaksi aikuista ja yksi mäyräkoira.
Tämä kolmikko ei asu missä tahansa talossa, vaan yli 300 vuotta vanhassa barokkilinnassa. Kyseessä on Suomen vanhin aatelislinna, joka on edelleen asuttu. Nyt linnassa asuvat Birgitta ja Ulf Dahlberg sekä Hermione-koira.
Dahlbergit muuttivat Loviisassa sijaitsevaan Stor-Sarvlaks Gårdiin vuonna 2005. Suomeksi paikka tunnetaan Suur-Sarvilahden kartanona. Paikasta puhutaankin niin kartanoa kuin linnanakin.
– Meille tämä on koti. Puhumme ”jag åker hem”. Jos hauskuttelemme, puhumme linnasta.
Stor-Sarvlaks Gård on koko kolmisataisen historiansa ajan kuulunut samalle suvulle. Linnassa on vietetty juhlia, häitä, eletty arkea. Rakennus on historian saatossa ollut myös uhattuna.
Pikku- ja isovihan aikaan venäläiset sotilaat tulivat linnan maille, sisällissodan aikaan punaiset valtasivat linnan, joivat kellarin tyhjäksi ja tappoivat perheen koiran. Rakennus on säästynyt jopa tulipalolta. Kaikista vastoinkäymisistä linna ja sen suku on selvinnyt.
Birgitta on tehnyt uransa ruotsinkielisenä toimittajana. Nyt hän viettää eläkepäiviä miehensä kanssa. Pariskunnalla on molemmilla edellisistä suhteista kaksi lasta ja yhteensä yhdeksän lapsenlasta unohtamatta Hermionea, joka tassuttelee Dahlbergien perässä joka paikkaan.
Neliömäärään ei ole laskettu valtavaa pihaa, josta avautuu barokkipuutarha. Linnan maita on yhteensä noin 1700 hehtaaria, joista 300 on viljeltyjä.
Ei yhden aikakauden linna
Aatelismies ja sotapäällikkö Lorentz Creutz päätti rakennuttaa linnan 1600-luvun alkupuolella. Hänen maillaan oli pienempiä taloja, jotka alkoivat olla huonossa kunnossa. Creutz oli vauras ja noussut korkealle tasolle Ruotsissa. Hän tarvitsi arvolleen sopivan kodin.
Linna valmistui vuonna 1683, mutta Lorentz Creutz oli ehtinyt jo menehtyä. Barokkilinnasta tehtiin niin hieno, että jopa Ruotsin kuningas ja kuningatar pitäisivät sitä arvossaan. Kuinkaan toivetta kunnioittaen linna näytti, kuinka mahtava valtio Ruotsi oli. Niin mahtava, että Suomessa asti rakennetaan aatelislinnoja.
Barokinaikaiset vaikutukset eivät enää oikein näy linnassa. Barokkiin kuuluu mahtipontisuus, suurellisuus ja ylenpalttinen koristeellisuus. Mahtipontinen linna on, mutta se ei edusta vain yhtä aikakautta. Se on elänyt asukkaidensa mukana vuosisatoja, ja muodostanut omintakeisen tyylien sekoituksen.
Barokista muistuttaa etupihan muotopuutarha, jonka kokonaisuuden muodostavat symmetrisyys, geometrisia muotoja noudattavat istutusalueet ja vesiallas.
Osasyy, miksi linna ei ole täysin alkuperäisessä kunnossa, on suuri tulipalo, joka syttyi maaliskuussa 1880. Tulipalo lähti itäpuolen sivurakennuksesta, jossa leivottiin. Tuli levisi linnan kattorakenteisiin ja tuhosi koko ylimmän kerroksen. Oli lähellä, että palo olisi vienyt koko talon mennessään.
Puinen sivurakennus paloi, ja sen tilalle on rekonstruoitu länsipuolen rakennus. Rakennusten eroavaisuuden huomaa vain tarkkasilmäinen.
Tuhoja korjattiin kolme ja puoli vuotta. Korjaustyöt paljastivat jotain vanhaa. Raivaustöiden alta pilkotti toisen kerroksen alkuperäinen mäntyparketti. Sen päälle oli vedetty uusi parketti, joka tuhoutui palossa.
Korjaustöiden yhteydessä ylimmän kerroksen lattiaa on vahvistettu rautatiekiskoilla.
– Ei se silti letkajenkkaa kestä, Birgitta huomauttaa.
Stor-Sarvlaks Gård on valtava. Kolmasosa linnasta menee pelkästään massiiviseen rappuun, joka nousee jylhänä linnan eteisaulasta. Hissiä ei ole.
Alimmasta kerroksesta eli niin sanotusta katutasosta löytyy moderni keittiö, joka on remontoitu 1960-luvulla. Keittiön on suunnitellut Alvar Aallon oppilas arkkitehti Hans Christian Slangus.
Dahlbergit viettävät paljon aikaa alakerrassa, joka ennen oli palvelusväen käytössä. Keittiön lisäksi alakerrassa on eteisaula ja varastotilaan tehty iso ruokasali. Ruokasalin seinällä komeilee ranskalainen seinävaate 1600–1700-luvun taitteesta.
Linnassa on vain yhdet portaat, jotka vievät ylempiin kerroksiin. Palvelus- ja isäntäväki ovat siis käyttäneet samoja portaita. Toisesta kerroksesta löytyy Dahlbergien makuuhuone, joka on suljettu punaisella köydellä.
Toisessa kerroksessa on myös Birgitan lempihuone, kirjasto. Huoneen seinät on kuorrutettu kirjahyllyillä. Kirjastossa on arvioiden mukaan 3000 kirjaa, ja esimerkiksi Uusi testamentti löytyy 30 eri kielellä. Niiden takaa pilkistää vihreä tapetti. Huone on täynnä kalusteita, tauluja ja valokuvia. Kirjastohuoneesta näkee, että siellä vietetään aikaa.
– Tuossa sohvalla on istunut monia arvovaltaisia vieraita, Birgitta osoittaa sohvaa, joka sekin on vihreä sävyltään.
Huoneiden jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan. Birgitta kertoo, kuinka kirjaston tummanvihreitä verhoja valittiin pitkään, jotta ne näyttäisivät alkuperäisiltä, jotka aurinko oli haalistanut. Huonekalujen verhoiluun on käytetty lähes yhtä pitkä aika. Kirjaston tapettia on paikattu maalaamalla yksityiskohtia vesivahingon jälkeen.
Birgitta ja Ulf Dahlberg ovat vaalineet kotiaan ja ylläpitäneet sen traditioita. Asuminen ei ole vain asumista. Ja ehkäpä siksi vuosisatojen ylläpito, rakkaus ja perinteet ovatkin pitäneet linnan lämpimänä. Siis tunnelmaltaan.
Kun Birgitalta kysyy, millaista linnassa on asua, hän vastaa:
– Kodikasta. Tämä on tällainen omakotilinna.
Prinsessoja ja häitä
Linnan kolmas kerros kätkee sisälleen monia huoneita. Ylimmässä kerroksessa avautuu iso juhlasali, mutta kerroksessa sijaitsee myös lisää makuhuoneita perä jälkeen.
Makuuhuoneiden läpi kuljetaan toisiin makuuhuoneisiin. Nykyajatuksella se kuulostaa hassulta, mutta palvelijoille pohjaratkaisu oli kätevä. Isäntäväki oli helppo herättää ja aamupala tuoda sänkyyn.
Yksi makuuhuoneista on nimetty prinsessahuoneeksi Ruotsin prinsessa Sibyllan mukaan. Prinsessan piti yöpyä huoneessa, ja häntä varten ostettiin jopa uudet verhot. Lopulta prinsessa kävi vain päivävierailulla.
Makuuhuoneiden kautta pääsee myös kylpyhuoneeseen, joka on avara ja valoisa. Kylpyhuone on projekti, josta Birgitta on ylpeä. Täydellinen putkiremontti tehtiin vuonna 2013. Birgitta halusi sisällyttää kylpyhuoneeseen 1920-luvun hengen.
Isossa juhlasalissa on vietetty joulua ja sukukokouksia. On siellä kerran pidetty vihkiminenkin. Vuonna 1981 Birgitta ja Ulf vihittiin vuonna 1646 painetun Raamatun edessä. Kyseessä oli ensimmäiset kirkolliset häät linnassa. Ennen sitä hääjuhlia oli kyllä pidetty linnassa, mutta ei itse vihkimistä.
Pari kertaa Birgitta on luutunnut suuren salin lattiaa juhlien jälkeen. Valtavan linnan siivoaminen ei olekaan parin tunnin homma. Linnassa käy siivouspartio muutaman kerran vuodessa, mutta välissä pitää tehdä normaalia siivousta.
Keittiötä tulee siivottua paljon.
– Onneksi lattia on sellainen, että siinä näkyy jok’ikinen muru, joten se pysyy siistinä.
Ikkunoita linnassa on 55. Birgitan mukaan ei ole helppoa löytää ikkunanpesijöitä, jotka osaisivat pestä linnan ikkunat. Ne pestään riippumalla hieman irti rakennuksen seinästä.
Ruoho käydään leikkaamassa joka torstai, ja myös puutarhan kukat hoidetaan.
Ei koskaan myyntiin
Linnaa odottaa taas uusi muutos, uusi aikakausi, marraskuussa. Kolmikko on muuttamassa pois linnasta. Birgittaa muutto väsyttää etukäteen. Siitä tulee ”hässäkkä”. Linna ehti olla heidän kotinsa 17 vuoden ajan.
– Meidän on aika muuttaa pois, koska Hermionella on vaikeuksia nousta portaat, Ulf naurahtaa.
Hermione on jo vanhuskoira, hänellä on ikää 10 vuotta. Omistajansa Birgitta on 76-vuotias ja Ulf 84-vuotias.
Pariskunnan onneksi linna oli niin sanotusti valmiiksi kalustettu, eikä muuttokuorma sisällä sata vuotta vanhoja huonekaluja. Dahlbergit ovat tuoneet mukanaan vain muutaman huonekalun. Ne on helppo tunnistaa linnasta. Kirjastohuoneen nahkasohva, televisiotaso ja itse televisio.
Voisi luulla, että linnasta kiinnostuneita olisi jonoksi asti Dahlbergien muutettua pois. Aatelislinna on kuitenkin siinä poikkeus, että se ei tule koskaan myyntiin.
Stor-Sarvlaks Gårdin omistaa ruotsinkielinen Svenska litteratursällskapet -säätiö. Birgitan isoeno Ernst von Born testamenttasi koko omaisuutensa säätiölle, sillä Ernstillä ja hänen vaimollaan Alixinilla ei ollut lapsia.
Sitä ennen linna oli periytynyt suvun vanhimmalle.
Testamenttauksen jälkeen linna pysyi suvun asuttamana, muttei enää omistamana.
– Se on ollut hyvä järjestely. Jos linna olisi päätynyt jollekulle sukulaiselle, kuka tietää mitä talolle olisi käynyt.
Talon ostamisen sijaan asukkuutta pitää hakea. Niin myös Birgitta on aikoinaan tehnyt. Säätiön hoitokunnan kolme jäsentä valitsee kaksi suvun jälkeläistä, miehen ja naisen, jotka viidestään päättävät hakemusten perusteella, kuka linnaan muuttaa seuraavaksi.
Hakea saa vain sukulaiset.
Ennen Birgittaa Loviisan linnassa asui hänen pikkuserkkunsa, sitä ennen Birgitan vanhemmat. Linna onkin hänelle hyvin tuttu ja rakas. Hänen vanhempansa elivät linnassa 13 vuotta.
– Meillä tulee yhteensä täyteen 30 vuotta. Se on ihan hyvä aika asua täällä.
Säätiö huolehtii linnan ylläpidosta. Se hoitaa lämmityskustannukset ja siivouksen. Asukkaiden tehtävänä on huolehtia, että linnassa on kaikki kunnossa ja että vioista ilmoitetaan säätiölle.
Von Bornin testamentti on tarkka. Siinä kielletään linnan myyminen eteenpäin. Testamentissa on myös mainittu, että linnaan saa tuoda vähän omia kalusteita, mutta niin että talo näyttää itseltään.
Lisäksi linnan historiasta pitää tietää ja vanhoja traditioita ylläpitää. Birgittaa jännittää, kuka linnaan muuttaa seuraavaksi.
– Linna vaatii asukkailtaan kulttuuri-intressiä.
Jotain siitä, kuinka tärkeä linna suvulle on, kertoo se, että testamentissa linnasta käytetään nimitystä koti, hem.
Syyskuussa Dahlbergit pitävät kotinsa jäähyväisjuhlat perheen keskeen. Ne eivät ole ainoat juhlat, jotka he ovat järjestäneet, mutta luultavasti viimeiset. Sukukokousten lisäksi pariskunta on juhlistanut linnan 333-vuotisjuhlaa.
Silloin, juhlien aikaan suku kerääntyy yhteen, eikä 16 huonetta tunnu enää suurelta määrältä. On lämmintä, varmasti muutenkin kuin tunnelmaltaan.
Lähde https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/eba1b0d0-18d7-4190-8165-abdd6e65d91d
