
Josep Borrell kertoi päätöksestä Prahan kokouksessa. Lehtikuva/AFP
Euroopan unioni jäädyttää 15 vuotta voimassa olleen viisumijärjestelyn Venäjän kanssa, mikä tulee vaikeuttamaan ja hidastamaan Venäjän kansalaisten viisumin saamista.
Asiasta kertoi EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell unionin ulkoministerien epävirallisessa kokouksessa Tshekin pääkaupungissa Prahassa.
Borrell sanoi ulkoministerien päättäneen vuoden 2007 viisumihelpotussopimuksen jäädyttämisestä, koska suhteet Venäjään eivät voi jatkua “kuin mitään ei olisi tapahtunut” Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa Ukrainassa.
Borrellin mukaan päätös vähentää huomattavasti uusien viisumien myöntämistä venäläisille EU:ssa.
Vielä tiukempia rajoituksia vaatineet Puola, Viro, Latvia ja Liettua sanovat saattavansa ottaa käyttöön kovempia viisumirajoituksia.
Borrellin mukaan kaikkien kansallistenkin toimenpiteiden tulee olla EU:n Schengenin yhteisen matkustusvyöhykkeen sääntöjen mukaisia. Hän myös korosti, että on tärkeää, että venäläiset voivat edelleen matkustaa EU:hun.
“Menossa oikeaan suuntaan”
Kokouksen jälkeen tiedotustilaisuuden pitänyt ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) piti päätöstä viisumihelpotussopimuksen jäädyttämisestä myönteisenä. Suomi oli ollut yksi EU-maista, jotka vaativat yhteistä linjausta unionilta viisumiasiassa.
– Ollaan menossa oikeaan suuntaan, Haavisto sanoi.
Haaviston mukaan EU:n ja Venäjän välisen viisumihelpotussopimuksen jäädyttäminen tarkoittaa sitä, että venäläisten EU-viisumien hinnat nousevat ja niiden saaminen vaikeutuu.
– Oli keskustelua myös siitä, että monikertaviisumeja ei enää näin helposti jaeta kuin tänä päivänä, Haavisto kertoi.
Haaviston mukaan ulkoministerikokouksessa esiintyi myös paljon kritiikkiä venäläisille rahaa vasten joissain EU-maissa myönnettyjä niin sanottuja kultaisia passeja kohtaan.
Haaviston mukaan Prahan epävirallinen ulkoministerikokous oli ensimmäinen kokous, jossa viisumeihin liittyvistä ongelmista keskusteltiin perusteellisesti.
– Selvästi tämä oli herätys joillekin EU-maille, että tämä on iso asia näissä maissa, joilla on yhteinen raja Venäjän kanssa, Haavisto sanoi.
“Paljon puhetta, vähän tekoja”
Haaviston mukaan EU:ssa on ollut paljon puhetta venäläisten viisumien rajoittamisesta, mutta tekoja asian suhteen on ollut vähän. Suomen torstaina voimaan tuleva viisumirajoituspäätös on Haaviston mukaan yksi ensimmäisistä laatuaan EU:ssa.
– Muilla on vasta suunnitelmia, niilläkin, jotka ovat pitäneet paljon ääntä tästä viisumikysymyksestä, mutta Suomi on jo toiminut, Haavisto sanoi.
Haaviston mukaan Ruotsi on suunnitellut hyvin samanlaisia rajoituksia viisumien myöntämisessä kuin Suomi.
Haaviston mukaan EU-maat eivät näe venäläisten turistien tuloa unionimaihin niinkään turvallisuuskysymyksenä kuin eettisenä ja moraalisena kysymyksenä.
– Kun Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja me vastaanotamme Ukrainan pakolaisia ja pyrimme Ukrainaa kaikin tavoin auttamaan, niin tämä ei ehkä ole lomailun eikä ainakaan luksusturismin aika, Haavisto sanoi.
Samalla kun viisumin saamista vaikeutetaan, Suomen hallitus on päättänyt selvittää mahdollisuutta auttaa kriittisessä tilanteessa Venäjällä olevia ihmisoikeuspuolustajia, kansalaisyhteiskunnan jäseniä ja kriittisiä toimittajia. Tähän tarpeeseen kaavaillaan uudenlaista kansallista viisumia, humanitaarista viisumia, jonka turvin he pääsisivät Suomeen
Lähteenä myös uutistoimisto AFP,, Karjalainen