Kysyimme omistautuneilta koiranomistajilta, mitä kaikkea lemmikin huolellinen hoito on heiltä vaatinut. Neljä koiraa omistava Minna Hiltunen, 33, kertoo, että näyttelykuukausina koiriin kuluu jopa 600 euroa rahaa – ja tietysti paljon aikaa.

Minna Hiltusella on neljä näyttelykelpoista rotukoiraa: pointteri Fredi, staffordshirenbullterrieri Friidu sekä clumberinspanielit Juice ja Neumann. Etenkin spanieleiden turkin hoitaminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa.
Kun 33-vuotias Minna Hiltunen vastaa puhelimeen, taustalta ei kuulu lapsen itku vaan reipas koiran haukahdus.
Minnalle ja hänen miehelleen koirat ovat aivan kuin lapsiin verrattavia perheenjäseniä, sillä omia lapsia heillä ei ole.
Perheen molemmat ihmiset ovat rakastaneet koiria pienestä pitäen. Karvaisia kullannuppuja onkin tassutellut heidän yhteisessä kodissaan parhaimmillaan jopa kuusi.
Tällä hetkellä juukalaisen pariskunnan talouteen kuuluu neljä rotukoiraa: 11-vuotias Friidu, seitsenvuotias Juice sekä kuusivuotiaat Neumann ja Fredi.
Minna ja hänen kumppaninsa kutsuvat itseään kotona ollessaan koiriensa ”mammaksi” tai ”papaksi”.
– Julkisilla paikoilla emme sentään kuitenkaan puhu koirista lapsinamme, Minna lisää.
Käytännössä Minnalle koirat ovat juurikin kuin pienokaisia: kotona niille on jopa varattu oma huone, ja kuljetuksia varten hankittu henkilöauton tilalle paku.
– Kun kahdeksan vuotta sitten etsimme omakotitaloa, kriteerinä oli, että koirille tulisi olla oma huone, johon saa sijoitettua pedit ja palkintokaapin. Sellaisen sitten löysimme. Myöhemmin mieheni rakensi koirien huoneeseen vielä oman erillisen sisäänkäynninkin, Minna kertoo.
Koiran hoivaan ja harrastuksiin uppoaa rahaa
Minnan lisäksi moni muukin koiranomistaja pitää lemmikkejään kuin omina lapsinaan ja näkee paljon vaivaa niiden hyvinvoinnin eteen. Tämä kävi ilmi Me Naisten koiranomistajille suunnatusta kyselystä.
Vastauksia kertyi yli viisisataa, ja vastaajista noin puolet mielsi itsensä koiran vanhemmaksi. Koira oli heille enemmän kuin vain pelkkä lemmikki.
Kyselyvastauksissa näkyy, että koiran hyvinvoinnista huolehditaan samalla tavalla kuin kenen tahansa muunkin perheenjäsenen hyvinvoinnista. Huolenpito luonnollisesti myös maksaa.
Kyselyyn vastanneet käyttävät koiriinsa hyvin vaihtelevia määriä rahaa, mutta useimmiten summat pyörivät noin sadan euron kieppeillä kuukaudessa: on vakuutuksia, hierontoja, harrastusmaksuja, kalliita erikoisruokia ja koiranvaatteita joka säähän.
Jotkut ovat luopuneet jopa omista mukavuuksistaan säästääkseen rahaa koiraan.
– Oman itseni hemmottelu, kuten kampaaja, kehonhoito ja muu vastaava, on jäänyt minimiin”, Kati kirjoittaa kyselyvastauksessaan.
– Omat hierojakäyntini ovat jääneet vähemmälle. Koiraa käytän hierojalla säännöllisesti ja välillä myös vesijuoksussa, Mirva kirjoittaa.
Koirien lukumäärä vaikuttaa luonnollisesti siihen, paljonko rahaa palaa.
Minnan taloudessa neljä koiraa syö kuukaudessa yhteensä yli 200 euron edestä. Niiden päälle Minna maksaa kuukausittain muutama kympin lisäravinteista.
– Kahdella koiristani on yliherkkyyksiä, joten syötän niille hypoallergeenista erikoisruokaa. Kaksi muuta syö tavallista eläinkaupan koiranruokaa. Lisäksi ne saavat turkkia parantavaa öljyä, ja yksi saa nivelille tarkoitettua lisäravinnetta, Minna luettelee.
Ruuan lisäksi rahaa palaa erityisesti koirien kanssa matkusteluun, vakuutuksiin ja harrastusmaksuihin.
Moni koiranomistaja kertoo kyselyssä ottaneensa koiralleen erilaisia vakuutuksia ja maksavansa niistä kuukaudessa useita kymmeniä euroja – jotkut jopa satoja. Yleisimmin koiralle on otettu sairaus-, tapaturma- tai henkivakuutus.
Minna päätti jonkin aikaa sitten luopua koiriensa vakuutuksista, sillä ne tuntuivat liikaa lompakossa.
– Kun yhden koiran vakuutus maksoi noin 600 euroa vuodessa, ja koiria oli jossain vaiheessa jopa kuusi, summa kasvoi ihan liian isoksi. Ajattelin,että parempi säästää ne rahat. Onneksi mitään isompaa ei ole koirillemme sattunut, Minna sanoo.
Vakuutuksista on luopunut moni muukin kyselyyn vastannut. Kallis vakuutus tuntui heistä turhalta, etenkin, jos koira oli jo iäkkäämpi ja perusterve.
– Minä en koiriani käyttäisi esimerkiksi rankkaa toipumista vaativissa leikkauksissa, vaan päästäisin heti kivuistaan, kyselyyn vastannut Heini kirjoittaa.
”Normaalisti käytän koiriin noin 300 euroa kuussa, mutta näyttelykuukausina summa saattaa jopa kaksinkertaistua.
Minnan koirat ovat kaikki näyttelykoiria, ja etenkin kesäaikaan näyttelyitä on useita kuukaudessa. Niitä varten trimmaaminen sekä jumien kuntouttaminen hieronnalla ja vesijuoksulla vievät nekin paljon rahaa.
– Normaalisti käytän koiriin noin 300 euroa kuussa, mutta näyttelykuukausina summa saattaa jopa kaksinkertaistua.
Heipat kyläilyille, matkoille ja iltamenoille
Koiran omistaminen vaatii paitsi rahaa myös aikaa, ja joskus täytyy olla valmis luopumaan jostakin koiran vuoksi.
Tässä kysymyksessä kahtiajako kyselyvastaajien välillä oli merkittävä: toiset näkevät, ettei koira ollut mikään este omille menoille, kun toiset puolestaan kertovat elämän kaventuneen paljonkin koiran myötä.
Koira ja matkustelu nähdään erityisen hankalana yhtälönä. Etenkin silloin, jos koiraa ei voi ottaa mukaan reissukaveriksi tai hoitaja puuttuu.
Minna puolestaan reissaa koiriensa kanssa paljon ulkomailla näyttelyissä. Eräs kisamatka vei jopa Maltalle asti.
– Usein kierrämme pohjoismaissa tai Baltiassa.
Kun kysyimme, mistä kaikesta koiranomistajat ovat joutuneet koiransa vuoksi luopumaan, nousi matkustelun lisäksi esille muutamia muitakin seikkoja.
”Yksikään näistä ei haittaa, koirien ehdoilla aina!
Koirien vaatima aika ja hoito voivat olla pois myös sosiaalisesta elämästä, spontaaneista kyläilyreissuista ja itsensä hemmottelusta – jopa ammatinvalinnasta.
Esimerkiksi yksi vastaaja kertoo luopuneensa tyystin deittailusta koiran myötä, sillä hänellä ei ollut siihen enää aikaa tai energiaa. Toinen taas kuvailee, että ohjattu liikuntaharrastus on koiran myötä täytynyt vaihtaa lenkkeilyyn. Kolmas huomauttaa tiettyjen ammattien olevan poissuljettuja pitkien työvuorojen takia.
– Olen jättänyt tyttöporukan etelänmatkan väliin kun koiran hoitaja estyi tulemasta. Olen myös lähtenyt mökiltä pois kesken viikonlopun, kun isäntäperheen koira alisti omaani. Yksikään näistä ei haittaa, koirien ehdoilla aina, kyselyyn vastannut Joanna kirjoittaa.
Koira luo uusia ystävyyssuhteita
Vaikka koiran vuoksi joutuisi jostain luopumaan, tuo karvakaveri myös elämään paljon sisältöä ja usein myös uusia ystäviä.
Esimerkiksi kyselyyn vastannut Heidi kertoo jäävänsä lenkeillä tavallista useammin höpöttelemään ventovieraille ja tekemään tuttavuutta muiden koiranomistajien kanssa.
Koira voi parhaimmillaan hitsata omistajat yhteen. Niin on käynyt myös Minnalle, jonka kaveripiiri on täynnä koiraihmisiä.
– Kaikki nekin kaverit, joilla ei itsellään ole koiraa, ovat jo tottuneet siihen, että meillä kyläillessä housut sotkeentuvat aina vähän kuolaan ja koirankarvoihin, hän naurahtaa.
Lähde https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000009053933.html