Runsaat sateet vyöryvät tällä viikolla Suomeen.
Seuraavan kuukauden ajan sääolot alkavat Suomessa hyvin epävakaisina, mutta sen jälkeen tilanne tasaantuu.
Näin povaa Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus (ECMWF), joka on julkaissut uuden kuukausiennusteensa.
Maanantaina 12. syyskuuta alkavalle viikolle kuukausiennuste antaa Suomen ylle hennon sinisen signaalin merkkinä keskimääräistä hieman viileämmistä lämpötiloista.
Ilmaa viilentävät maanantaina runsaampina levittyvät sateet, jotka kastelevat viikon keskivaiheilla koko maan.
Sateiden synnyttäjänä on lännessä paisunut matalapaine.
– Tämä (matalapaine) näkyy hieman tavanomaista sateisempana säänä Suomen pohjoisosassa. Etelässä sademäärä jäänee ennusteen mukaan tavanomaiseksi, mutta tämä riippuu paljon matalapaineiden reiteistä ja ajoituksista. Viikon loppupuolella osa sateista voi tulla pohjoisessa räntänä, Forecan meteorologi Joonas Koskela kertoo.
Viikon loppupuolella säteet väistyvät, mutta tilalle tulee viileä pohjoistuuli.
– Tämän hetken ennusteen mukaan tuuli kääntyy torstaina puhaltamaan pohjoisen ja lännen väliltä ja on yhä puuskaista. Maan pohjoisosassa sää viilenee selvästi. Sateet näyttäisivät vähenevän loppuviikolla, mutta lännestä voi saapua pienialainen matalapaine tuoden lisää sateita. Sää viilenee koko maassa, Joonas Koskela summaa.
VIIKON päästä värjöttely vaihtuu tavanomaiseen syyskuiseen säähän.
– Ennusteen mukaan 19. päivä alkava viikko on Suomessa sään puolesta ajankohdalle tavanomainen, etenkin idässä on ehkä vähän keskimääräistä kuivempaa, Joonas Koskela sanoo.
Pitkän ajan tilastojen mukaan korkeimmat keskimääräiset lämpötilat ovat Suomessa syyskuun puolivälissä maan eteläosassa enimmäkseen 14–16 astetta, maan keskiosassa 12–16 astetta ja pohjoisessa laajalti 10–14 astetta sekä pohjoisessa Lapissa 8–12 astetta.
Syyskuun loppuun ja lokakuun alkuun tultaessa kuukausiennuste muuttuu huomattavasti epävarmemmaksi.
Mitään radikaaleja muutoksia ei kuitenkaan näyttäisi olevan näköpiirissä.
– Syyskuun 26. päivä alkavalla viikolla ja lokakuun 3. päivä alkavalla viikolla kuukausiennusteessa ei näy merkittäviä poikkeamia tavanomaisesta säästä Suomen kohdalla, joskin 26. syyskuuta alkavalla viikolla maan pohjoisosassa on pieni keskimääräistä viileämmän sään signaali, Joonas Koskela toteaa.
Lähde https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009063405.html