Euroopan keskipitkien sääennusteiden laitoksen ECMWF:n tiistaina julkaiseman kuukausiennusteen perusteella syyskuun loppu ja lokakuu etenevät sään osalta Suomessa melko tavanomaiseen tapaan. Talvi tekee hiljalleen tuloaan pohjoiseen tulevien viikkojen aikana.

Kuluvalla viikolla lämpötilat ovat etelässä hitusen keskimääräistä alhaisempia ja sateita tulee runsaammin, kun taas Lapissa vaikuttaa Venäjän korkeapaine, mikä tietää asteen verran tavanomaista lämpimämpää ja vähäsateista säätä. Runsaita sateita ei Suomeen ole ennustettu, mutta pilvisyys on vaihtelevaa ja hajanaisia sateita liikkuu päivittäin eri puolilla maata.

Etelässä ja lännessä lämpötilat pysyttelevät 10–13 asteen välillä loppuviikon ajan. Idässä asteet pysyvät yleisesti kymmenen alapuolella. Lapissa päivälämpötilat putoavat alkuviikon 5–9 asteesta alle viiteen asteeseen.

Talvi alkaa tavallisesti Pohjois-Lapissa lokakuun puolivälin tienoilla.
Talvi alkaa tavallisesti Pohjois-Lapissa lokakuun puolivälin tienoilla. MIKA RINNE

Ensi viikolla sää jatkuu pitkälti samankaltaisena. Pilvisyys ja sateisuus on vaihtelevaa ja päivälämpötilat ovat viileitä. Asteet pysyvät nollan yläpuolella Lappia myöten ja suurin osa sateista tulee sielläkin vetenä.

– Suomessa viikon keskilämpötila kallistuu hitusen keskiarvon viileälle puolelle, mutta ero keskiarvoon on suurimmillaankin vain vajaan asteen luokkaa, joten melko keskiarvoisesta viikosta puhutaan, Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo sääblogissa.

Suuressa osassa Pohjois-Lappia talvi alkaa keskiarvojen mukaan ennen 17. lokakuuta. Kuukausiennusteen valossa lokakuun puolivälissä koko maassa on tavanomaista viileämpää, joten talvisen sään todennäköisyys kasvaa viikkojen edetessä. Ennusteen luotettavuus kuitenkin heikkenee siihen mennessä jo niin, että tarkempaa paikallissäätä ei vielä tiedetä.

Lähde https://www.iltalehti.fi/saauutiset/a/1567f12c-19da-4264-a73b-ed4965fa5ee2