Energiariippuvuus kävi eurooppalaisille kalliiksi, kun Venäjä pani kaasuhanat kiinni ja energiakustannukset hipovat nyt pilviä.

Alkuviikolla koettiin raju käänne, kun pahasti vaurioituneet Nord Stream -putket alkoivat päästää laajoja kaasuvuotoja Itämereen. Vaikka varmaa tietoa vaurioiden aiheuttajasta ei ole, ovat useat asiantuntijat arvioineet, että Venäjän toiminta liittyy asiaan.

Venäjän valtion kaasuyhtiön Gazpromin enemmistöomistuksessa olevat Nord Stream -putket ovat olleet keskeisessä asemassa Eurooppaan kipeästi iskeneessä Venäjän energiastrategiassa. Suomen entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) ajoi Nord Stream -hankkeita eteenpäin lobbaamalla vuosia kaasuputkien puolesta ja tekemällä siten yhtiöllään sievoisia tuottoja. Lipponen ei ole halunnut kommentoida asiaa.

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm on myös hyötynyt aiemmin rahallisesti Venäjän valtion kaasuyhtiöstä Gazpromista. Ilta-Sanomat kertoi vuonna 2017 Rönnholmin olleen mukana vuosina 2011–2013 Gazpromin South Stream -kaasuputkihankkeessa.

Rönnholm hoiti hankkeessa suhteita mediaan sekä päätöksentekijöihin Brysselissä ja kohdemaissa. Ilta-Sanomien mukaan Rönnholmin belgialainen yhtiö teki vuosina 2011–2013 South Stream -hankkeella liikevaihtoa 179 000 euroa, josta jäi verojen jälkeen voittoa 125 000 euroa. Rönnholm omisti yhtiönsä yksin ja oli sen ainoa työntekijä.

Talouselämä kysyi Rönnholmilta, kaduttaako, että hän otti vastaan rahaa Gazpromin hankkeesta.

”Tämän päivän tiedolla en tietysti menisi tuollaiseen töihin, mutta en olisi voinut paria vuotta ilman korvaustakaan työskennellä.”

Rönnholm lisäsi, että hänen palkkionsa ei tullut suoraan Gazpromilta, vaan putkihankkeen yhteisyritykseltä, josta Gazprom omisti puolet. Toisen puoliskon omistivat italialainen Eni, saksalainen Wintershall ja ranskalainen EDF.

Eikö Rönnholmia sitten huolettanut Gazpromin hankkeessa Euroopan energiariippuvuus Venäjästä?

”Silloin yleisesti jaettu ja omakin analyysi oli sellainen, että kaasu nähtiin siirtymäpolttoaineena kohti vihreää siirtymää. Se oli laajasti käytetty polttoaine Euroopassa ja eurooppalainen teollisuus piti venäläisestä maakaasusta, joka oli halpaa.”

Rönnholmin mukaan Euroopan energiariippuvuus Venäjästä ei ollut siihen aikaan ”päällimmäinen huoli”.

”Se on osoittautunut virheeksi” , hän arvioi.

Rönnholm on toiminut aiemmin myös Lipposen erityisavustajana tämän puhemieskaudella. Myös Lipposen erityisavustajina toimineet Tapio Pekkola ja Sebastian Sass ovat työskennelleet Nord Stream -hankkeessa.

Muidenkin Euroopan maiden demarit, kuten Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder, ovat olleet mukana puskemassa Eurooppaan Gazpromin kaasuhankkeita.

Iltalehden mukaan Ruotsissa Nord Streamin yhteiskuntasuhteista vastasi entisen demaripääministerin Göran Perssonin ja kuuden muun demariministerin avustajana toiminut Dan Svanell. Tanskassa hanketta edusti lobbaritoimisto Rud Pedersen, jonka johtaja Morten Rud Pedersen oli Tanskan demareiden puheenjohtajan avustaja ennen yrittäjyyttään.

Talouselämä kysyi Rönnholmilta, miksi useampi keskeinen demari on ollut mukana ajamassa eteenpäin Venäjän energiahankkeita Euroopassa.

”En osaa sanoa. En ajattele olleeni silloin keskeinen sosiaalidemokraatti. Sitä täytyy kysyä kultakin erikseen. Itse olen harrastanut näitä energia-asioita, joten sitä kautta se tuli.”

Rönnholmin mukaan on ollut Euroopalle virhe, että on menty energian hinnan perässä.

”Edullinen hinta ajoi kysyntää ja isoja teollisia kumppaneita hakeutui näihin hankkeisiin”

South Stream -hankkeessa pyrittiin rakentamaan kaasuputki, jonka oli määrä tuoda kaasua Mustaltamereltä Länsi-Eurooppaan. Vuoden 2014 lopussa South Stream -hanke kaatui EU:n vastustukseen. Lähde:Te