Hallitus päättää tänään Suomen ja muiden Schengen-maiden myöntämien turistiviisumien jäädyttämisestä. Kokonaan raja ei kuitenkaan sulkeudu, vaan päätös sisältää noin kymmenen kohdan listan välttämättömiksi katsotuista poikkeussyistä, joilla Suomeen edelleen pääsee.
Hallitus päättää iltapäivällä rajoittaa merkittävästi Suomen itärajan matkustusliikennettä. Pelkästään turismiin perustuva matkustaminen Suomeen tai Suomen kautta muihin maihin ei pääosin ole tämän jälkeen enää mahdollista.
Käytännössä rajanviranomaisille luodaan Schengen-säännöstön perusteella mahdollisuus tulkintaan, että turistiviisumilla ei pääse maahan. Rajavartiolaitoksella on Ylen tietojen mukaan valmius panna rajoitukset toimeen jo perjantaina.
Rajoituksen lisänä on noin kymmenen kohdan lista syistä, joiden perusteella turistiviisumillakin voi vastaisuudessa Suomeen tulla.
Esimerkiksi perhettä tai sukulaisia tapaamaan pääsisi edelleen. Muita painavia syitä voi olla esimerkiksi osallistuminen pääsykokeeseen suomalaisessa opiskelupaikassa. Peruste voi liittyä myös talouteen tai työhön, sellainen voi olla esimerkiksi välttämätön liikematka tai muu sovittu syy, kuten työhaastattelu.
Samalla rajalla sallitaan jatkossa Suomen kannalta välttämätön rekkaliikenne, jolla tuodaan Suomeen esimerkiksi kriittistä materiaalia.
Rajaliikenteen arvioidaan putoavan puoleen nykyisestä, mutta Ylelle muistutetaan, että uusia viisumeita myönnetään tällä hetkellä noin kaksi prosenttia huippuvuosista ennen korona-aikaa.
Satojatuhansia viisumeita voimassa
Hallituksen mukaan ongelma on se, että aiemmin myönnettyjä viisumeja on voimassa satojatuhansia kappaleita.
Uudella säännöksellä voidaan mitätöidä Suomen aiemmin myöntämiä viisumeja, mutta sillä ei voida perua muiden Schengen-maiden myöntämiä viisumeja. Sen sijaan rajaviranomaiset voivat estää henkilön pääsyn Suomeen, jos hänellä on toisen maan myöntämä viisumi.
Presidentin ja hallituksen niin sanottu TP-utva linjasi viime viikolla, että valtioneuvosto antaisi Venäjän kansalaisten maahantulon ja viisumien myöntämisen merkittävää rajoittamista koskevan periaatepäätöksen.
TP-utvan perusteena on Suomen kansainvälisen aseman vakava vahingoittuminen, jos turismimatkailu edelleen jatkuisi. Peruste löytyy samasta Schengen-artiklasta, jolla koronapandemian aikana rajoitettiin Venäjän ja Suomen rajanylityksiä, silloin haittana oli tartuntatautivaara.
Rajoituksen on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian, jo perjantaina. Ylen hallituslähteet kertovat, että Nord Stream -kaasuputkien räjähdykset eivät ole vaikuttaneet uusiin viisumirajoituksiin, koska niitä on pohdittu jo ennen tätä viikkoa.
Helsingin Sanomat kertoi (siirryt toiseen palveluun)torstaina, että rajoitukset astuisivat voimaan jo torstain ja perjantain välisenä yönä.