Ensimmäiset merkit on pystytetty väliaikaisesti betoniporsaisiin ja ne koskevat nastarenkailla ajavia – yhdellä poikkeuksella.

Suomessa ennennäkemättömällä uudella merkillä ilmoitetaan nyt Helsingin Lönnrotinkadun nastarengaskiellosta. Muualta nastakieltomerkkejä ei löydy – ainakaan vielä.
HELSINGIN ydinkeskustasta länteen johtavalle Lönnrotinkadulle on ilmestynyt joukko betoniporsaisiin asennettuja liikennemerkkejä, jotka ilmaisevat nastarengaskieltoa.
Lajissaan Suomen ensimmäiset merkit koskevat nyt kaikkea Lönnrotinkadulla kulkevaa liikennettä, kadunvarren kiinteistöille ajavia lukuun ottamatta.
Uuden tieliikennelain mukaan nastakieltomerkki pitää aina sisällään luvan ajaa kadun tonteille myös nastarenkailla, mutta jostain syystä kaupunki on katsonut tarpeelliseksi lisäkilvittää merkin ”Ei koske kiinteistöillä asioivia” -tekstillä.
Muutoin nastarengasmerkin kieltovoima on joka tapauksessa selvä, ja itse kieltoa valvoo poliisi. Kiinteistöille menijöiden ohella myös ammattiliikenne kuten taksit on jätetty kiellon ulkopuolelle.
Näin ollen esimerkiksi kyseisellä kadulla tiuhaan ahkeroivalla Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnalla ei ole oikeutta puuttua mahdollisiin nastarengaslöydöksiin.
Lönnrotinkadun läpiajoa luukuun ottamatta nastarenkaita saa voimassa olevan tieliikennelain mukaan käyttää Suomessa lähtökohtaisesti marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana, jos sää tai keli sitä edellyttää. Lisäksi käyttöoikeus on voimassa periaatteessa muulloinkin, mikäli vastaava talvikeliehto sattuisi täyttymään myös mainitun aikaikkunan ulkopuolella.
Tänä syksynä ensimmäistä kertaa käyttöön otetulla alueellisella nastarengaskiellolla halutaan asiasta päättäneen Helsingin kaupungin mukaan vähentää haitallista pienhiukkaspölyä sekä laskea kaupungissa nastarenkailla ajavien autoilijoiden osuutta.
Lähde https://www.is.fi/autot/art-2000009100483.html