Suomen viimeinen julkinen Lenin-patsas siirrettiin museon varastoon

Kotkan Lenin-patsas siirrettiin varastoon, eikä sen tulevaa käyttötarkoitusta tiedetä vielä.

Suomen viimeinen Lenin-patsas siirretään varastoon.
JASMINA KAUTA

Suomen viimeinen esillä oleva Vladimir Leniniä esittävä patsas on siirretty pois kaupunkikuvasta.

Kotkassa sijaitsevan Lenin-patsaan siirtoajankohtaa oli odoteltu kuukausia. Kotkan kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa, että patsas siirretään pois sen nykyiseltä paikalta Kotkan keskustasta, Kotkansaaren Pohjoispuistokadulta.

Virolaisen kuvataiteilijan Matti Varikin veistämä Leniniä esittävä patsas on saatu lahjana vuonna 1979 Kotkan ystävyyskaupungilta Tallinnalta, joka vielä tuolloin kuului Neuvostoliittoon.

Käsivarsi lähtee myös

Vuonna 1995 Lenin-patsaan lähellä paljastettiin puolalaisen Krzysztof Bednarskin veistos nimeltään Leninin puuttuva käsivarsi. Bednarskin teoksen voi tulkita ironisoivan alkuperäistä patsasta, jolta puuttuu vasen käsi. Veistos täydentää Lenin-patsaan, kun teoksia tarkastelee tietystä kulmasta.

Kotkassa sijaitseva Leninin patsas on Vladimir Leninin muistomerkki, jonka on veistänyt virolainen kuvanveistäjä Matti Varik. Patsas paljastettiin 26. elokuuta 1979 ja se oli lahja Tallinnan ystävyyskaupungilta. Etualalla Vuonna 1995 osana Port of Kotka -taidenäyttelyä patsaan lähelle paljastettiin puolalaisen kuvanveistäjä Krzysztof Bednarskin veistos Leninin puuttuva käsivarsi.
Lenin-patsasta ja käsivartta on puolustettu neuvostokriittisenä kokonaisuutena, jonka tulisi pysyä katukuvassa historian vuoksi. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Käsivarsi päätyy varastoon yhdessä lopun Leninin kanssa. Kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen kertoo, että kaupungin mielestä käsivarsi jäisi varsin irralliseksi teokseksi ilman Lenin-patsasta.

– Erillisenä patsaana se olisi ollut myös alttiimpi ilkivallalle, Hannonen kertoo.

Hannosen mukaan patsaan siirto on varsin tekninen operaatio. ”Käänteisiä patsaan avajaisia” tai vastaavia ei ole ohjelmassa.

– Puistotoimi on selvittänyt, millä tavoin patsaan osat pystytään irrottamaan ja nostamaan. Se nostetaan sopivalla nostolaitteella ja välineillä kuorma-auton lavalle ja kuljetetaan varastoon, Hannonen kertoo Ylelle.

Patsas muuttaa museon varastoon

Patsas kuuluu Kotkan kaupungin taidekokoelmaan, ja sen myöhemmästä näyttelykäytöstä päättää Kymenlaakson museo. Kymenlaakson museon museotoimenjohtaja Kirsi Niku kertoo, että museon mielestä patsas olisi ollut hyvä omalla paikallaan.

– Vaikka tämä sukupolvi ei sitä näe, niin tuleva sukupolvi on varmasti kiinnostunut tästä. Se on oman aikansa historiaa, Niku kertoo.

Patsaan koti sijaitsee nyt Kymenlaakson museon säilytystiloissa, joissa on muitakin veistoksia säilössä. Museo aikoo pohtia patsaan jatkokäyttöä, mutta aikataulua ei tiedä kukaan. Niku arvioi, että jatkosuunnitelmien tekemisessä voi mennä vuosia.

Lähde https://yle.fi/uutiset/74-20000643