Metsähallituksen mukaan materiaalivalintoja voisi laajentaa komposiittiin, mutta muovi ei sovi kansallispuistoon.
Bussikatoksia muistuttavat rakenteet korvaavat laavut Joensuun suositulla virkistysalueella. Utransaaressa kaksi perinteistä puista laavua joutui tuhopolton kohteeksi, ja tilalle päätettiin rakentaa aivan erinäköinen suoja.
– Kyllähän tässä makkaran paistaa ja jos sataa, niin pääsee tuohon katoksen alle. Ulkonäköön en ota kantaa. Jokuhan näitä sanoi bussikatoksiksi. Puulaavut olisivat olleet maanläheisemmät, toteaa Utran asukasyhdistyksen puheenjohtaja Ossi Asikainen.
Tuhopoltettujen laavujen tilalle hankittujen modernien virkistyskatosten etu on niiden turvallisuus, hinta ja pitkä ikä.
Samoilla perusteilla uusitaan myös Suomen kansallispuistojen rakenteita.
Mutta Metsähallituksen linja kansallispuistoissa on erilainen. Materiaalivalikoima ja niiden käyttötarkoitus on kapea ja tiukka. Vaikka halkoliitereitä on jo rakennettu metallista, niin muovia ei kansallispuistojen rakenteissa nähdä.
– Laavujen rakennusmateriaali on jatkossakin puu. Puurakentaminen tulee säilyttää, sillä se sopii luontokohteisiin, toteaa johtava asiantuntija Sakari Kokkonen Metsähallituksesta.
Metallirakenteita vain kansallispuistojen erityiskohteisiin
Puun lisäksi toinen pääasiallinen materiaali kansallispuistoissa ja muilla Metsähallituksen reiteillä on kivi ja erilaiset kiviainekset, kuten sora ja murske.
Soraistetut polut ja erilaiset metallirakenteet ovat yleistyneet kansallispuistoissa.
– Metallirakenteiden osuus on silti toistaiseksi hyvin pieni, toteaa Sakari Kokkonen.
Metallin käytölle kansallispuistossa on aina jokin tarkoin harkittu peruste kuten turvallisuus tai hinta.
Metsähallituksen Sakari Kokkosen mukaan teräs- ja komposiittimateriaalit ovat mahdollisia, mutta vain erityiskohteissa, kuten portaissa, jyrkissä maastokohdissa ja silloilla sekä näköalatorneissa.
Muiden kuin luonnonmateriaalien yleistymistä jarruttaa myös se, että kaikki luonnossa liikkujat eivät pidä teräksestä luonnossa.
– Tämänhetkisen näkymän mukaan uudet teolliset materiaalit voivat toimia täydentävinä vaihtoehtoina, mutta ne eivät tule vallitsevaan käyttöön, toteaa Sakari Kokkonen.
Pitkospuut lienevät tulevaisuudessa nykyistä harvinaisempia
Värikkään maaruskan poikki suolla kulkevat pitkospuut ovat näky, joka voi tulevaisuudessa käydä entistä harvinaisemmaksi.
– Puulla pitkostaminen tulee vähenemään ja maa-aineksella tehdyt polut yleistyvät, toteaa rakennusmestari Pasi Ikonen, joka työskentelee Metsähallituksella Kolilla.
Syy tähän on hinta. Pitkoskilometrin rakentaminen maksaa 25 000–50 000 euroa.
Vaellus- ja virkistysreittien puuportaat tai pitkospuut ovat kauniita, mutta niiden elinkaari on lyhyt, vain noin 15–25 vuotta.
Pidemmällä ajanjaksolla halvemmaksi tulee polkujen pinnoittaminen kivituhkalla tai soralla ja esimerkiksi portaiden tai purojen ylitysten rakentaminen teräsrakenteilla.
– Teräksen hankintahinta on kaksinkertainen mutta elinkaari nelinkertainen. Pitkospuut ovat myös työläät tehdä, siksi kannattaa aina miettiä, voisiko reitti kulkea kostean paikan sijaan kuivemmalla maalla, tuumaa Ikonen.
Tällä hetkellä Metsähallituksen ylläpitämistä kesäreiteistä valtaosa, eli noin noin 5 600 kilometriä, on luonnontilassa eli niitä ei ole päällystetty millään tavalla. Jokin pintamateriaali on alle viidesosalla reiteistä. Suurin osa näistä on kivi- tai maa-aineksella pinnoitettuja. Muuna pinnoitteena on käytetty ja tullaan käyttämään pääosin puuainesta eli purua, haketta ja pitkoslankkua.
Reittien pinnoittaminen suojaa luontoa ja lisää esteettömyyttä
Kansallispuistoihin ja muille Metsähallituksen hoitamille retkeilykohteille tehdään miljoonia käyntejä vuosittain.
Etenkin ruuhkaisimmat, lomakeskusten lähellä olevat reitit kuluvat, ja reiteille syntyy lukuisia sivupolkuja tai ne levenevät, siksi niitä pinnoitetaan herkemmin.
– Kaiteen tai soraistuksen idea on, että ihmiset kävelisivät yhtä polkua. Luonto kuluu enempi, jos kaikki kävelevät omaa reittiään, tietää Pasi Ikonen ja esittelee Ennallistajan polun 50 metriä pitkää kaidetta Kolilla.
Reiteistä pyritään tekemään yhä enemmän myös monikäyttöreittejä, joille mahtuu monin eri tavoin liikkuvia. Myös esteettömiä reittejä tarvitaan.
– Moni on sanonut, että kaide on portaita parempi, koska tässä voi määrittää oman askelpituutensa eikä esimerkiksi liikuntarajoite haittaa niin paljon, Ikonen kertoo.
Teräskaide Kolin kansallismaisemassa ei ole toistaiseksi vaihtoehto
Metsähallituksen mukaan kansallispuistoissa rakentamisessa jokainen kohde harkitaan erikseen. Esimerkiksi kulttuuriperintökohteet ja alueen maisemallinen arvo huomioidaan.
Kolin kansallismaiseman kallioita ei ole aidattu teräskaiteilla, vaikka siellä sattuikin noin vuosi sitten vakava onnettomuus.
Kolin huipulla on kesäisin ruuhkaa, kun turistit haluavat ottaa itsestään kuvia kansallismaisemassa.
– Näköalapaikkoja, kuten Ukko-Kolin huippu, on paljon, mutta niitä ei toistaiseksi ole kaiteilla suojattu. Palaute voisi olla kova, jos kansallismaisemaan laitettaisiin kaide, arvelee rakennusmestari Pasi Ikonen Metsähallituksesta.
Ikosen mukaan esimerkiksi Kolin Pirunkirkon kaiteiden epäiltiin loistavan Pieliselle saakka, mutta asia tarkistettiin, eikä kaiteita tarvinnut maalata.
– Toteutustapaan vaikuttaa myös tieto kohteen käytöstä, mahdollisesta erityistarpeesta suojata luontoarvoja sekä materiaalivalintojen sopivuus kohteen ilmeen näkökulmasta, toteaa Sakari Kokkonen Metsähallituksesta. Lähde:Yle
