Tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2025 alkupuolella ja tuovan mukanaan noin 300 uutta työpaikkaa.
Stora Enso on päättänyt muuttaa Oulun Nuottasaaren tehtaan käytöstä poistetun paperikoneen suuren mittaluokan kuluttajapakkauskartonkilinjaksi. Investoinnin kerrotaan tukevan konsernin uusiutuvien pakkausten kasvustrategiaa lisäämällä kapasiteettia kasvavissa pakkaussegmenteissä.
Yksi Oulun tehtaan paperikoneista muutettiin kartonkituotantoon jo vuonna 2021.
Nyt toinenkin paperikone muutetaan kuluttajapakkauskartonkilinjaksi, jolla valmistetaan taivekartonkia ja päällystettyä valkaisematonta kartonkia.
Investointi tuo Oulun tehtaalle noin 300 uutta työpaikkaa ja työllistää epäsuorasti noin 1 500 henkilöä.
Linjan vuosikapasiteetti tulee olemaan yhtiön mukaan 750 000 tonnia. Nuottasaaressa tuotettavien kartonkien loppukäyttökohteita ovat elintarvike- ja juomapakkaukset erityisesti pakaste- ja kylmätuotteille. Lisäksi kartonkia käytetään kuivatuote- ja pikaruokapakkauksissa.
Tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2025 alkupuolella. Kohdemarkkinat ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka.
Kokonaisinvestointi on noin miljardi euroa vuosina 2022–2025.
Stora Enso teki heinä-syyskuussa 527 miljoonan euron operatiivisen liiketuloksen. Tulos kasvoi liki 29 prosenttia vuoden takaisesta. Samalla liikevaihto kasvoi 15 prosenttia ja hipoi kolmea miljardia.
Toimitusjohtaja Annica Bresky totesi, että vuosineljänneksen operatiivinen liiketulos oli yhtiön paras sitten 2000-luvun alun.
Investoinnilla merkittävät työllistävät vaikutukset Oulun alueella
Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala kertoo iloitsevansa investoinnista. Sen uskotaan parantavan Oulun ja koko Pohjois-Suomen elinvoimaa ja kilpailukykyä.
– Investoinnilla on merkittävät työllistävät vaikutukset Oulun alueella, Laajala kertoo Oulun kaupungin tiedotteessa.
Stora Enson investoinnin toteutuessa on arvioitu, että raide- ja maantieliikenteen liikennemäärät kaksinkertaistuvat. Tämän vuoksi myös Poikkimaantiehen investointi on todettu Oulussa tärkeäksi, koska esimerkiksi tien leventäminen on Stora Enson suurinvestoinnin kannalta välttämätöntä.
Oulun kaupunginjohtajan vuoden 2023 talousarvioesityksessä on varattu kaupungin rahoitusosuus Poikkimaantien rahoittamiseen.Lähde:YLE–STT