Syyt tälle ovat moninaisia.
Espanjan, Portugalin, Britannian ja monien muiden Euroopan maiden rannikoilla odottelee kymmeniä laivoja, täynnä nesteytettyä maakaasua. On odotellut jo viikkoja.
”Laivoja on kasaantunut rannikoille jo viiden tai kuuden viikon ajan”, kertoo Augustin Prate BBC:lle. Hänen työpaikkansa on Kayrros, joka tarkkailee ja kerää dataa maailman energia- ja hyödykemarkkinoista muun muassa satelliittien avulla.
Energia-alan konsulttifirma Wood Mackenzie on myös kerännyt tietoa lng-laivoista.
”Maailman merillä on tällä hetkellä yhteensä 268 lng-laivaa. Niistä 51 on Euroopan vesillä”, kertoo yhtiön analyytikko Fraser Carson.
Varastot jo melkein täynnä
Euroopan valtiot aloittivat kaasun hamstrauksen kesällä. EU:n asettama alkuperäinen tavoite oli saada varastot talven varalle 80-prosenttisesti täyteen marraskuun alkuun mennessä.
Tuoreimpien tietojen mukaan tavoite ylitettiin reilusti etuajassa, nyt kaasuvarastot ovat jo 95-prosenttisesti täynnä.
Tämä on tuonut mukanaan ongelmia. Terminaalit, jotka lämmittävät nesteen takaisin kaasuksi, ovat kapasiteettinsa äärirajoilla. Näitä asemia ei ole liikoja, koska Eurooppa on pitkään tuonut kaasunsa putkia pitkin ”valmiina”, lähinnä Venäjältä.
Yksi syy lng-laivojen jonoille satamien tuntumassa on siis kaasutusterminaalien vajavainen kapasiteetti.
Markkinoilla on ”contango-tilanne”
Toinen syy on se, että markkinoilla vallitsee niin kutsuttu contango-tilanne. Se tarkoittaa sitä, että jonkin hyödykkeen futuurihinta on korkeampi kuin sen tämän hetkinen hinta.
”Saat kaasusta enemmän rahaa, jos toimitat sen perille vaikkapa ensi vuoden tammikuussa kuin nyt”, kertoo Wood Mackenzien Carson.
Lng-laivan lastin arvo voi olla kymmeniä miljoonia euroja korkeampi vuodenvaihteen jälkeen. Niinpä laivat kyttäävät lähellä rannikkoa.
On toki mahdollista, että jotkut muut kuin eurooppalaiset toimijat nappaavat odottavan lastin, jos siitä saa esimerkiksi Aasiassa korkeamman hinnan.
Analyytikoiden mukaan on kuitenkin periaatteessa hyvä, että Euroopan vesillä lilluu odottelemassa täysiä lng-laivoja. Jos kaasulle tulee tarvetta, sitä on läheltä saatavissa. Ylimääräinen kysyntä voisi syntyä esimerkiksi siitä, että talvesta tulee kylmä.