
Helsingin Kulosaaressa on tullut myyntiin kohde, jollaisia tulee tarjolle vain aniharvoin. Arkkitehti Bertel Jungin omalle perheelleen suunnittelema punatiilinen talo on yksi Kulosaaren huvila-alueen alkuperäisistä rakennuksista.
Alkuperäisen isäntänsä kunniaksi nimetyn kadun varrella seisova talo valmistui vuonna 1916. Perheensä kodiksi ja omaksi työskentelytilakseen talon suunnitellut Jung muistetaan arkkitehtinä, mutta erityisesti suomalaisen kaupunkisuunnittelun uranuurtajana.
Kookkaasta, yli 500-neliöisestä talosta pyydetään Etuovi.comin myynti-ilmoituksen mukaan tasan kolme miljoonaa euroa.


Jungin täysin itsenäisesti suunnittelemia rakennuksia ovat Kulosaaren kirkko Helsingissä ja Serlachiuksen pääkonttori Mäntässä. Suurimman elämäntyönsä arkkitehti teki kuitenkin asemakaavoituksen parissa muun muassa Helsingissä ja Turussa.
Villa Jungia luonnehditaan myynti-ilmoituksessa aikansa käsityöläismestareiden taidonnäytteeksi. Talo seisoo koko pohjakerroksen kiertävän luonnonkivijalan päällä. Talo on toteutettu kauniilla englantilaistyylisellä ristimuurauksella. Yksityiskohdat kuten useat holvikaaret, koristemuuraukset ja vanhat ristikarmi-ikkunat antavat villalle kartanomaista henkeä.



Op Kodin myyntineuvottelija Samuli Strander kertoo, että huvila on herättänyt paljon kiinnostusta.
– Yhteydenottoja on tullut niin Suomesta kuin myös ympäri Eurooppaa ja aina Amerikasta asti. Kävijämäärät myynti-ilmoituksessa ovat päivittäin tuhansissa ja ennätys yhden päivän osalta on 40 000, Strander iloitsee.
Hänen mukaansa kohde kiinnostaa ostajia, jotka etsivät uniikkia arvoasuntoa hyvällä sijainnilla. Talo kaipaa kunnostamista, mikä osaltaan lisää kiinnostusta niissä ostajissa, jotka haluavat muokata kodista oman näköisensä.
– Erityisen kiinniostavan villasta tekee kuitenkin sen arkkitehti ja arkkitehtuuri.
Lähde https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/06f8e71c-75d5-4a9c-b006-b2b2d13bec45