
Suomen matkailualan liitto ry palkitsi ansioituneita ja suosittuja matkailuyrityksiä, -toimijoita ja kohteita gaalatilaisuudessa 4.marraskuuta. Mieleenpainuvimmasta matka- tai palvelukokemuksesta palkittiin VR:n konduktöörit. Palkintoperusteissa mainitaan, että VR:n konduktöörit ovat käsite suomalaisessa yhteiskunnassa, jotka luovat junamatkaan omanlaisensa tunnelman persoonansa, huumorinsa, murteensa, ja vaikkapa runonlausuntataitojensa myötä. Vuoden kotimaiseksi matkakohteeksi valittiin Helsinki.
Viking Line valittiin sekä vuoden vastuulliseksi toimijaksi että vuoden kuljetusyhtiöksi.
– Laivamatkailun kysyntä on elpynyt vauhdilla, ja Turku–Maarianhamina–Tukholma-reitillä teimme tänä kesänä kaikkien aikojen matkustajaennätyksen. Glory toi reitille kymmenisen prosenttia lisää matkustajakapasiteettia, ja rahtia alus kuljettaa jopa 60 prosenttia enemmän kuin edeltäjänsä Amorella. Meillä onkin vastuullinen rooli maamme huoltovarmuuden ylläpitämisessä, kulkeehan 90 prosenttia viennistämme ja 70 prosenttia tuonnistamme meritse, Viking Linen markkinointijohtaja Ninna Suominen sanoo tiedotteessa.
Tuomaristo perusteli kuinka yhtiö on viime vuosina tuonut Itämerelle mielenkiintoisia uusia aluksia, joissa alaa ohjataan muun muassa uudella teknologialla ja energiaratkaisulla entistä kestävämpään suuntaan. Lisäksi kestävän kehityksen periaatteet näkyvät myös muun muassa uudenlaisessa laiva-designissa, valaistuksessa, tehokkaassa kierrätys- ja hävikintorjunnassa sekä ruokajätteen hyödyntämisessä biokaasutuotannossa.
Viking Line on investoinut kymmenen vuoden sisällä yhteensä 450 miljoonaa euroa kahteen Itämerellä seilaavaan laivaan, vuonna 2013 neitsytristeilynsä tehneeseen Viking Graceen ja maaliskuussa liikenteen aloittaneeseen Viking Gloryyn. Glory on sisaralustaan suurempi, mutta kuluttaa noin kymmenen prosenttia vähemmän polttoainetta. Aluksen teknisiä innovaatioita ovat muun muassa hukkalämmön ja -kylmän kierrätys, maailman tehokkaimmat vähäpäästöiset ja LNG:llä kulkevat moottorit, varaustilanteen mukaan säätyvä ilmastointi ja valaistus, energiatehokas Azipod-ruoripotkurijärjestelmä sekä aallonmuodostusta pienentävä runko. Viking Linella on kuusi Itämerellä liikennöivää alusta, joilla matkustaa vuosittain yli 6 miljoonaa matkustajaa ja 130 000 rahtiyksikköä. Varustamo on Suomen suurin meriliikenteen työnantaja, ja sillä on matkustajavarustamoista eniten Suomen lipun alla seilaavia laivoja. Lähde: TS