Tällainen talvi Suomeen on tulossa – eroaa selvästi edellisestä

Tämänhetkisten ennusteiden mukaan tuleva talvi on tavanomaista lämpimämpi. Jäädäänkö etelässä ilman lumipeitettä?

Päivittäiset sateet jatkuvat

SUOMESSA eletään nyt keskimääräistä lämpimämpää syksyä. Kuluvalla viikolla Etelä-Suomessa lämpötilat ovat keskimääräistä 4–5 astetta korkeammalla, Pohjois-Lapissakin 3–4 astetta.

Trendi saattaa jatkua läpi talven. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennustaa Suomeen joulu-helmikuulle yli kaksi astetta korkeampia lukemia.

Forecan päivystävä meteorologi Joonas Koskela pitää ennusteen toteutumista todennäköisenä.

– En ainakaan vastaan lähtisi väittämään tämän hetken ennusteiden perusteella. Tuoreimmat viikkoennusteet kuusi viikkoa eteenpäin eivät näytä viitteitä siitä, että sää muuttuisi kylmempään.

JOS ECMWF:n ennuste toteutuu, poikkeaisi tuleva talvi selkeästi edellisestä.

– Viime talvi oli tavanomainen tai jopa tavanomaista kylmempi. Siihen verrattuna olisi tulossa ihan erilainen talvi.

Lumipeitteeseen talven lämpimyys vaikuttaisi ainakin maan eteläosassa.

– Jos ennuste muistuttaa tilannetta talvella 2019–2020, jolloin oli tosi lauhaa, niin silloin lunta ei etelässä juurikaan ollut.

LAPIN lumitilanteeseen parin asteen korkeampi lämpötila ei välttämättä vaikuttaisi.

– Lapissa ollaan yleensä pakkasen puolella kaikesta huolimatta. Jos on lauhempaa ja tuulet ovat lounaasta tai lännestä, niin Lappiin kertyy lunta suurella todennäköisyydellä. Mahdollisesti jopa normaalia enemmän, sillä lauhassa säätyypissä sateita on enemmän.

Jos tuulet kääntyisivät puhaltamaan pohjoisesta tai idästä, tarkoittaisi se taas kylmempiä ilmamassoja.

MISTÄ keskivertoa lämpimämpi sää sitten johtuu? Siihen on mahdotonta antaa yhtä selkeää vastausta.

– Ilmakehässä kaikki vaikuttaa kaikkeen, se on vähän kaoottinen systeemi. Joskus ilmavirtaukset jumahtavat tiettyyn asentoon. Matalapaineet ovat nyt Atlantin yllä ja sieltä tulee lämmintä ilmaa. Mikäli meret pysyvät lämpiminä, niin niiden ylle kertyy helpommin matalapaineen alueita varsinkin, kun pohjoisesta pullahtaa välillä kylmempää ilmaa.

AINA on mahdollisuus, että tilanne talven osalta kääntyisikin päinvastoin kuin ECMWF:n ennusteessa todetaan. Vaikka se ei ole kovin todennäköistä, ei Koskelan mukaan kannata tuudittautua ajatukseen, että koko talvi olisi lauha.

– Ennusteet eivät poissulje sitä, etteikö talven aikana voisi olla myös pidempiä kylmiäkin jaksoja. Pidemmät pakkasjaksot ovat mahdollisia.

Erityisesti joulukuussa voisi syntyä tilanteita, joissa Suomeen virtaisi ajoittain kylmempää ilmaa pohjoisesta, kerrotaan Forecan tiedotteessa.

Voi olla niinkin, että ennusteessa yksi erityisen lauha kuukausi kompensoisi kahta kylmempää kuukautta.

– Se ei ole kuitenkaan suurin todennäköisyys, Koskela sanoo.

Lähde https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009187271.html