Lappilaiset matkailun luksuskohteet ovat piilossa erämaassa – tältä näyttää raharikkaiden piilopirtti Inarijärven rannalla

Luksusmatkailussa ollaan siirtymässä uuteen aikaan, luksussviitttien sijasta haetaan Lapista räätälöityjä hyvinvoinnin ja elämyksellisyyden kokemuksia.

Esikatselukuva

Inarijärven rannalla sijaitsee varakkaiden matkailijoiden lomaparatiisi. Suomalaisten lompakoille kohde on kuitenkin toistaiseksi ollut liian kallis.
JARMO SIIVIKKO

Inarinjärven rannalla on ainutlaatuinen hirsihuvila, joka on ollut monien Lappiin matkustaneiden unelmien täyttymys. Paikasta kertoo jotain se, että sen kaikki vierailijat ovat olleet ulkomaalaisia erittäin hyvin toimeentulevia, varakkaita ihmisiä, jotka ovat jo nähneet lähes kaiken.

– Markkinoin tätä lapxuryna, eli lapland ja luxury yhdessä. Meidän pohjoisen luksusta on hiljaisuus, rauha, aidot lappilaiset kokemukset, ruoka ja yksityisyys, kertoo yrittäjä Marika Portti Arctic Agency Oy:stä Inarista.

– Haluamme asiakkaiden viihtyvyyden ja yksityisyyden vuoksi pitää kohteen piilossa muilta eikä tämä ole julkisessa myynnissä.

Lappilaisessa luksusmatkailussa kohteet ovat kaukana kiireestä ja palvelut räätälöidään asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
– Tällainen lomailu sopii erityisesti esimerkiksi kiireiselle businessihmiselle, jonka tarvitsee vain saapua paikalle perheineen ja ystävineen. Kaikki on mietittynä valmiiksi viimeistä yksityiskohtaa myöten.

Piilopirtti, jossa harva suomalainen asiakas on käynyt

Myös suomalaiset ovat olleet kohteesta kiinnostuneita, mutta suomalaisilla hinta on paljon merkittävämpi tekijä lomaa suunnitellessa kuin monilla muilla. Niinpä yhteydenotot ovatkin katkenneet yleensä palvelun hintaan.

Tässä kohteessa ei satasilla selviä vaan palveluiden hinta on puolestatoista tuhannesta eurosta ylöspäin henkilöä kohti vuorokaudessa.
– Tämä kohde ei koskaan tule olemaan loppuunmyyty vaan sen saatavuus on hyvin marginaalista. Tarkoitus ei ole saada tänne paljon ihmisiä. Hintakin jo vaikuttaa siihen, ettei tänne pääsekään ihan kuka vaan ja paikka pyritään pitämään pienen piirin tiedossa.

Järvimaisema talvella sulan veden aikana
Inarilaisille tavanomainen marraskuinen maisema on matkailijalle luksusta, josta ollaan valmiita maksamaan suuria summia. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Viikkojen valmistelu

Marika Portti sanoo, että lapxurylomat eivät ole valmiita, netistä ostettava lomapaketteja, vaan niiden suunnittelu voi viedä viikkoja.

– Satakunta sähköpostia ei ole harvinaista. Yleensä asioita hoidetaan asiakkaan sihteerin, assistentin tai matkatoimiston välityksellä eli en välttämättä edes tiedä tänne saapuvaa asiakasta ennen kuin hän on paikalla. Kaikki yksityiskohdat toteutetaan asiakkaan toiveiden mukaan, hänen mieltymyksensä ja muu oleellinen on meillä tiedossa.
Myös valmistelut vaativat viikkojen työn ennen asiakkaan tuloa.

Kaviaaria pikalentorahtina

Kun asiakkaan kaikki toiveet täytetään, vaatii niistä huolehtiminen hyvien yhteistyökumppaneiden lisäksi yhden ihmisen ympärivuorokautista läsnäoloa ja saavutettavuutta. Asiakkaiden tarpeet ja toiveet saattavat muuttua loman aikana eikä kaikkia toiveita ole välttämättä huomattu kertoa etukäteen.

– Kerran erään seurueen rouva täytti loman aikana vuosia ja mies halusi ostaa neljäkymmentä valkoista ruusua. Ne tilattiin paikallisen kukkakaupan kautta pikana yli 500 kilometrin päästä. Toisen kerran kaviaarilähetys lennätettiin Varkaudesta Inariin pikalentorahtina.
Joulupukkikin on tullut mökille useasti järven jäätä pitkin, poron vetämänä, pulkassaan juuri ne lahjat joita seurueen pikkuväki on toivonut.
– Erään perheen äiti ja lapset kävivät yksityiskoneella päiväreissun Rovaniemellä katsomassa joulupukkia. Isä otti sillä välillä rennosti omaa aikaa pilkkien järven jäällä ja nautti täysin palkein puhtaasta ja raikkaasta ulkoilmasta., kertoo Portti.

Mökkejä rannalla talvella
Huvila piilosa Inarijärven kainalossa on monen matkailijan toiveiden tyyssija. Talvikalastus erityisesti ihmetyttää lämpimien maiden asukkeja Kuva: Arctic Agency

Kasvu on nopeampaa kuin muilla matkailusektoreilla

Korkean tason yksilöllisten matkailupalveluiden kehittäminen ja markkinoiminen on yksi Lapin matkailun tulevista trendeistä(siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun). Sen on ennustettu kasvavan tasaisesti, noin viisi prosenttia vuodessa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Ari Siivikon yritys Arctic Signature on erikoistunut juuri luksusmatkailun toteuttamiseen ympäri maailmaa ja nykyään myös Lapissa. Hän tietää luksusmatkailun ytimen.

– Luksusmatkailun määritelmä on aika laaja. On perinteinen luksus, sitten on tämmönen new luxury, joka enemmän omatoimimatkailua. Me ollaan ultra luxury – bisneksessä, jossa asiakkaat on kokeneet kaiken maailmassa. Kaikissa näissä on ajattelutapa, että eletään vähän jees-landissa, aina pitää sanoa kyllä ja toiminta lähtee asiakkaan toiveiden pohjalta. Se on mielestäni luksus-matkailun perusta.

Siivikon mukaan tällainen matkailu sopii Lappiin erittäin hyvin. Lapissa on paljon pieniä yrityksiä, jotka pystyvät räätälöimään palveluksia, elämyksiä juuri pienille perheille, jotka tulevat tänne. Varsinkin Pohjois-Lapissa tilanne on lupaava.

Inarin piilopirtti kasvojenkohotuksen alla

Inarijärven rannalla sijaitseva huvila on tällä hetkellä isojen muutosten alla. Remontin ja laajennusten myötä sen on tarkoitus vastata entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin niin, että jossa loman voi viettää huvilalla poistumatta. Kaikki palvelut ja aktiviteetit saadaan toteutettua saman katon alla tai lähiympäristössä. Siinä apuna ovat paikkakunnalla jo valmiina olevat yritykset.

Uusimpana on tulossa mastersviitti, henkilökunnan maja sekä oma pieni spa eli kylpylä kuntoiluvälineiden.

– Tämä mahdollistaa kauneus- ja hyvinvointipalveluiden tuottamisen täällä paikan päällä, nykyisin kun ihmiset haluavat huolehtia kunnostaan myös lomalla, kertoo Marika Portti.

Lähde https://yle.fi/a/74-20004434