Hyvinkäällä on paikalliseksi sosiaalisen media julkkikseksi noussut liikenteenjakajan merkki, joka on ajettu tänä vuonna kumoon kymmenkunta kertaa. Lieneekö kyseessä Suomen kovaonnisin liikennemrkki?

Hyvinkään Kalevankadulla oleva liikenteenjakajan merkki ajettiin kumoon viime viikonloppuna, mutta sen etupuolella oleva aurauskeppi ei ollut vaurioitunut.
HYVINKÄÄLLÄ Kalevankadun ja Seittemänmiehenkadun risteyksessä olevan liikenteenjakaja-liikennemerkki on synnyttänyt Hyvinkään eri Facebook-ryhmissä melkoisesti keskustelua, tuntuuhan merkki kaatuvan tämän tästä. Viimeksi merkki oli ajettu lepoasentoon marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Hyvinkään kaupungin liikenneinsinööri Kimmo Kiuru ihmetteli lokakuussa Aamuposti-lehden haastattelussa risteyksessä parin viime vuoden aikana ilmenneitä ongelmia toteamalla, että ”liittymässä osattiin ajaa yli 20 vuotta ilman, että kyseisestä liikenteenjakajasta aiheutui kenellekään haittaa, ja merkkikin sai olla rauhassa pystyssä”.
Risteyksen rakenteessa ei ole tapahtunut pieneen aikaan mitään muutoksia, ja Hyvinkään kaupungin tiemestari Ilkka Laiho kertoi Aamupostille, että vain yksi henkilöauton kuljettaja on ilmoittanut kaupungille aiheuttamastaan vahingosta. Merkin muista kaatajista kaupungilla ei ole tietoa, ja suurin osa kaadoista on tehty todennäköisesti henkilöautoa isommilla ajoneuvoilla.

Osumille altis liikenteenjakaja ja sen merkki ovat Kalevankadulla risteyksessä, mistä käännytään lievästi etuvasemmalle Seittemänmiehenkadulle. Osumat tapahtuvat todennäköisesti silloin, kun käännytään punaisen auton tulosuunnasta vasemmalle.

Kääntymiskulma on yli 90 astetta, eikä tilaa ole ylimäärin.
Onko kiire selitys?
Vaurioalttiiseen liikennemerkkiin Kalevankadulla ei todennäköisesti törmätä käännyttäessä etuoikeutetulta kadulta aavistuksen etuvasemmalle Seittemänmiehenkadulle, vaan törmäys tapahtuu kokoojakatuna toimivalta Seittemänmiehenkadulta vasemmalle käännyttäessä. Kääntymiskulma on silloin yli 90 astetta. Kalevankadulla on melko niukasti kääntymistilaa, eikä risteystä tuntematon kääntyjä välttämättä edes huomaa merkkiä risteykseen ajaessaan.
Yhdeksi merkin kaatumista edistäväksi tekijäksi on sosiaalisessa mediassa arveltu sitä, että Seittemänmiehenkadulta käännytään Kalevankadulle kiireellä, jolloin huomio keskittyy etuajo-oikeutetun kadun liikenteeseen ja merkki jää huomaamatta. Samaa arveli liikenneinsinööri Kiuru Aamupostille:
”Ehkä osa jakajaan törmäämisistä johtuu siitä, että Seittemänmiehenkadulta lähdetään sopivan raon tullessa vauhdilla vasemmalle liian loivasti kääntyen ja tällöin törmätään jakajaan.”

Seittemänmiehenkadulta tultaessa liikenteenjakajassa olevaa merkkiä ei edes huomaa, mikä saattaa selittää osan törmäyksistä – kuljettajan huomio on kiinnittynyt liiaksi muun liikenteen seuraamiseen.
Vieterijalka avuksi?
Tätä kiireessä aiheutettua törmäystä vastaan puhuu kuitenkin se, että koska kaadoille ei ole ilmoittautunut silminnäkijöitä, ne ovat tapahtuneet todennäköisesti hiljaisen liikenteen aikaan. Mistään tahallisesta provokaatiosta merkin kaatuminen tuskin johtuu.
Tiemestari Ilkka Laiho kertoi Aamupostille, että vaurioituneiden liikennemerkkien korjaaminen on Hyvinkäällä katujen kunnossapito-osaston vastuulla, eikä korjauskustannuksia lasketa yleensä yksittäisten merkkien tasolla.

Tuoreimman kaadon korjaukseksi riitti ilmeisesti vain merkin nostaminen pystyyn, vaikka merkin kiinnitysholkki onkin vaurioitunut.
Tuoreimman kaadon kohdalla merkki ilmeisesti vain nostettiin pystyyn. Merkkiin on some-keskusteluissa ehdotettu myös vieterimäistä tyviosaa, jolloin se ponnahtaisi kosketuksen jälkeen automaattisesti pystyyn.
Lähde https://www.is.fi/autot/art-2000009190941.html