Sotkamossa aiotaan hyödyntää vuoden urheilukaupunkitunnistusta monin tavoin

Sotkamon kunta on valittu vuoden 2023 eurooppalaiseksi urheilukaupungiksi. Tunnustus voisi auttaa kuntaa kisoja haettaessa. Sotkamo kuuluu nyt myös verkostoon, josta odotetaan lisähyötyä. Vastaava titteli on aiemmin myönnetty Suomussalmen kunnalle.

Jesperi Kemppainen (vas.) laski pronssille ja Erik Saravuo (oik.) otti kultaa poikien pujottelussa EYOF22 Olympiafestivaaleilla Vuokatissa.
Jesperi Kemppainen (vas.) laski pronssille ja Erik Saravuo (oik.) otti kultaa poikien pujottelussa EYOF22 Olympiafestivaaleilla Vuokatissa. Sotkamossa halutaan vastaavanlaisia kisoja tulevaisuudessakin. Kuva: Jani Saikko / Yle
Tanja Heikkonen , Sanna Kähkönen

Sotkamon kunta on valittu vuoden 2023 eurooppalaiseksi urheilukaupungiksi. Valinnan tehnyt ACES Europen perustelee valintaa sillä, että Sotkamossa urheilu on elementti terveyden edistämisessä, kotoutumisessa ja koulutuksessa.

Tunnustus tuli kunnanjohtaja Mika Kilpeläisen mukaan yllättävän nopeasti. Viikko sitten raati arvioi Sotkamon suorituspaikkoja:

Kilpeläinen iloitsee tunnustuksesta alkavasta ACES EUROPE yhteistyöstä. Kilpeläinen kertoo, että tunnustus aiotaan ottaa Sotkamossa mukaan esimerkiksi kisahakemuksiin.

Tulevia kisoja voisivat olla esimerkiksi EYOF -kesäkisat.

Tänä vuonna kunta isännöi EYOF -kisoja. Kilpeläinen kertoo, että ne jättivät alueelle pelkästään majoituksien ja ruokailujen kautta noin 2,5 miljoonaa euroa.

– Tämä on myös verkosto, jossa siihen kuuluvat sparraavat toisiaan. Sitten pitää yrittää houkutella toisia vastaavia paikkoja tutustumaan tänne ja saada kokouksia asiaan liittyen Vuokattiin, Kilpeläinen summaa.

Suomen ensimmäisen ACES Europe -järjestön myöntämän Town of Sport -tittelin sai Suomussalmen kunta vuonna 2018.Lähde:Yle