Verottaja patistaa luopumaan paperisesta viranomaispostista.
Vuoden 2023 verokortit tulevat OmaVero-verkkopalveluun 14. joulukuuta mennessä.
Jos verottajan asiakas ottaa käyttöön Suomi.fi-viestit eli sähköiset viranomaisviestit, tulee hänen sähköpostiinsa tieto, kun OmaVerossa on uusi verokortti tai muuta veropostia. Sen jälkeen paperista verokorttia ei lähetetä enää kotiin.
”Valtaosa henkilöistä, joiden tarvitsee toimittaa verokortti tulojen maksajalle, lähettää verokortin eteenpäin sähköisessä muodossa. Paperinen verokortti on siis monelle tarpeeton”, ylitarkastaja Kaj Hoffren kertoo Verohallinnon verkkosivuilla.
Verottajan mukaan yli kolme miljoonaa suomalaista täydentää vuosittain veroilmoitustaan OmaVerossa. Täysin sähköiseen veroasiointiin on heistä siirtynyt kuitenkin vain alle kolmannes. Suomi.fi-viestien tilaajia on nyt vajaat 940 000.
”Moni kuvittelee virheellisesti, että hoitaa veroasiansa täysin sähköisesti, koska käyttää monien veroasioiden hoitamiseen sujuvasti OmaVeroa. Vaikka valtaosalla suomalaisista on hyvät digitaidot, moni saa edelleen veropostin paperisena kotiinsa”, Hoffren kertoo.
Vuoden 2023 paperisten verokorttien postittaminen maksaa 2,5 miljoonaa euroa.
”Jos ei vielä ole ottanut käyttöönsä Suomi.fi-viestejä, ne kannattaa tilata 27. marraskuuta mennessä, jotta ehtii varmasti saamaan tiedon uudesta verokortista”, kerrotaan Verohallinnon verkkosivuilla.
Kun henkilö ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön, hän luopuu samalla myös muiden palvelua käyttävien viranomaisten lähettämästä paperipostista. Veropostin lisäksi muun muassa äänioikeusilmoitukset ja ulosottoviranomaisen kirjeet tulevat Suomi.fi-viestien käyttäjille sähköisesti.
Suomi.fi-viestit on Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämä palvelu.
Verottajan ohjeet: Näin otat Suomi.fi-viestit käyttöön:
1. Tunnistaudu palveluun osoitteessa https://www.suomi.fi/viestit
2. Klikkaa painiketta ”Ota Suomi.fi-viestit käyttöön”
3. Saat antamaasi sähköpostiin vahvistusviestin, jonka lähettäjä on noreply@suomi.fi
4. Käyttöönotto on valmis ja saat jatkossa viranomaisviestit sähköisessä muodossa. Lähde: Te